Kobrille kaksi uutta pelaajasopimusta
Kobrat on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen Tuomas Viertolan ja Pyry Rainamaan kanssa.
Viertola jatkaa kolmannen kauden Kobrapaidassa. 195-senttinen ja 100-kiloinen voimahyökkääjä pelasi hienon loppukauden tehden tilastoiksi 6,7 pistettä ja 1,4 levypalloa ottelua kohden. Hän kärsi alkukaudesta loukkaantumisista, mutta vuodenvaihteen jälkeen Viertola oli joukkueen kantavia voimia. Viertola on pelannut 30 nuorten maaottelua ja A-junnujen SM-kulta on taskussa JKS:n paidassa. Aikaisemmin Viertola on edustanut Korisliigassa FoKoPoa ja LrNMKY:tä.
– Viime syyskaudella tuli harmittava loukkaantuminen, mutta kevätkausi sujui sitten itseltä ja koko joukkueelta mukavasti. Meillä jatkaa ensi kaudella suomalaisrunko lähes kokonaisuudessaan, joten kauteen on siinäkin suhteessa mukava lähteä, kun on tuttu porukka ympärillä, Viertola toteaa Kobrien sivuilla.
24-vuotias laituri Pyry Rainamaa (194/90) jatkaa toisen kauden Kobrissa. Aikaisemmilla kausilla loukkaantumista kärsinyt laituri pelasi nyt lähes täyden kauden missaten vain yhden ottelun. Viime kaudella hän tehtaili 5,1 pistettä ja repi 2,4 levypalloa ottelua kohden. Rainamaalla alkaa seitsemäs kausi Korisliigassa ja tilillä on mm. Korisliigan sekä Suomen cupin hopeaa ToPon riveistä sekä kaksi A-junnujen SM-hopeaa, joista toinen PuHussa.
– Pääsin rikkonaisten edelliskausien jälkeen pelaamaan ehjän kauden ja nyt onkin hyvä lähteä uuteen kauteen Lapualla. Toivottavasti ensi kaudella, joukkue pysyisi terveenä ja välttyisimme viime kauden kaltaiselta loukkaantumiskierteeltä. Itsellä on kova halu kehittyä ja panostaa täysillä ensi kauteen.
Korikobrilla on aikaisemmat sopimukset Ville Turjan, Panu Peltokankaan, Jussi Turjan ja Roni Hyvärisen kanssa. Joukkuetta valmentavat Derrick Crayton ja Ville Turja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers