Suomen koripallomaajoukkue on aloittanut valmistautumisensa kohti vajaan kuukauden päästä alkavia EM-kisoja ja meno näyttää lupaavalta.

Susijengi aloitti harjoitusottelut sensaatiomaisella voitolla hallitsevasta Euroopan mestarista Ranskasta ja hävisi sen jälkeen niukasti Liettualle. Seuraavaksi vastassa on Belgia.

Ranskaa vastaan Susijengi järjesti avausneljänneksellä sellaisen heittomyllyn, jollaista on harvemmin nähty. Ranska oli kanveesissa, olisi heillä ollut sitten ketä tahansa kentällä. Ensimmäisen jakson huikealla heittopelillä Suomi loi voittoasetelmat, jotka se piti loppuun saakka erinomaisen puolustuksensa ansiosta. Kyynikot voisivat todeta, että Ranskalta puuttuivat Boris Diaw, Nando De Colo ja Nicolas Batum, mutta samaan hengenvetoon on muistutettava, että myös Suomelta olivat sivussa Gerald Lee junior sekä Matti Nuutinen. Harvemmin mikään joukkue pääsee otteluihin täysin optimaalisella kokoonpanolla.

Liettuaa vastaan Susijengi sai sen sijaan huonon alun ja pääsi kantaan, muttei missään vaiheessa ohi. Viime vuoden selvästä tappiosta on kuitenkin menty eteenpäin. Voitto Ranskasta oli erityisen tärkeä myös henkisellä tasolla, sillä aiempina vuosina Suomi on ollut lähellä niin Ranskan kuin Liettuankin kaatoa, mutta loppuun saakka puristus ei ole riittänyt. Nyt se kynnys on ylitetty ainakin toisen kohdalla.

Susijengin joukkue on muuttunut viime vuodesta, kun konkareita on jäänyt sivuun. Jamar Wilson on jo osoittanut kahdessa pelissä olevansa pätevä pelimies ja tuo sellaisen ulottuvuuden mitä Suomella ei Koposen lisäksi ollut. Wilson pääsee miehestään ohi ja pystyy ajamaan korille. Sasu Salin pelaa uransa parasta koripalloa tällä hetkellä. Kanarian aurinko ja maisemanvaihdos ovat tehneet miehelle hyvää ja otteista sekä heitoista huokuu rentous, joka näkyy myös tulostaululla. Toinen harppauksia ottanut pelaaja on Erik Murphy, joka tuntuu liikkuvan tällä hetkellä täysin eri jalalla kuin viime kaudella. Murphy pelasi paljon D-liigassa myös sentterin roolissa ja hän on pystynyt monipuolistamaan peliään. Nyt hän on entistä selkeämpi uhka myös korin alla, joka tekee Suomesta entistä vaikeammin puolustettavamman. Myös viime vuonna vaivanneet tyhmät puolustuspään virheet ovat jääneet vähemmälle. Kokenut Tuukka Kotti on edelleen Euroopan huipputason puolustaja ja Petteri Koponen on, no Petteri Koponen.

Perjantaina ja lauantaina Suomi kohtaa harjoitusotteluissa Belgian. Mistään läpihuutojutusta ei ole kyse, sillä Belgia sijoittui viime EM-kisoissa Suomen tavoin yhdeksänneksi, kukisti harjoitusottelussa Kreikan ja piti Espanjan tiukoilla. Nähtäväksi jää kierrättääkö päävalmentaja Henrik Dettmann miehistöä hieman enemmän näissä kahdessa harjoitusottelussa. Petteri Koponen on pelannut lähemmäs 30 minuuttia kahdessa edellisottelussa ja myös Salinin ja Shawn Huffin peliminuutit ovat olleet 25 minuutin luokkaa. Samaan aikaan kolmostakamiehen paikasta taistelevat Antero Lehto ja Roope Ahonen ovat käyneet kentällä vain muutaman minuutin ajan eikä Joonas Cavénkaan ole päässyt antamaan parhaita näyttöjään. Lauri Markkanen olisi myös mielenkiintoista nähdä tulessa tulevissa otteluissa. Selvempää näyttöpaikkaa kärkkyvät myös Matti Nuutinen, Carl Lindbom sekä Ville Kaunisto.

Kilpailu pelipaikoista on todella tiukka ja sudennälkä on kova. Belgia-otteluiden jälkeen olemme jälleen hieman viisaampia ja lopullinen kisajoukkue alkaa varmasti hahmottua.

Salttu Forsström