Korisliigajoukkue hankki takamiehen – viime kaudella Tshekin liigan MVP!

KTP-Basket on vahvistanut rivejään 190-senttisellä amerikkalaistakamiehellä. Viime kauden päätteeksi Tsekin liigan vuoden pelaajaksi valittu Lamb Autrey on monipuolinen ja urheilullinen pelintekijä, jonka alkuperäinen pelipaikka oli lähempänä koria.
Yliopistosarjoja kolunnut Autrey pelasi viime kaudella ensimmäisen kerran ammattilaisena, Tshekissä. Huikea kausi päättyi valintaan vuoden pelaajaksi, vaikka joukkueensa BK Lions jäikin puolivälieriin.
Autrey osoitti monipuolisuutensa sijoittumalla liigan kuuden parhaan joukkoon niin pisteissä, levypalloissa kuin syötöissäkin.
Pistekeskiarvo 16,7 syntyi mukavalla 53,2 prosentin pelitilanneheittotarkkuudella ja pelikavereille lähti 4,4 namupassia ottelua kohden. Erikoisin suoritus on kuitenkin 7,4 levypallon keskiarvo, jolla pelintekijä sijoittui koko liigassa kuudenneksi.
Kertaalleen koko osaaminen sattui myös samaan otteluun ja Autrey kirjautti himoitun tripla-tuplan lukemilla 20/13/10s. Tsekin kaudella kolmosiakin lähti ilmaan jo keskimäärin 2,7 ottelua kohden ja sukka löytyi 33 prosentin tarkkuudella. Autrey voitti myös sarjan riistotilaston keskiarvolla 2,1.
Lähde: KTP:n verkkosivut
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen