EM-debytantteihin kuuluva Joonas Cavén on kulkenut Espanjan ja Yhdysvaltojen kehitysliigan (D-League) kautta pitkän matkan Susijengin Montpellierin kisakoneeseen.

Viime kesänä unelma MM-kisapaikasta kaatui loukkaantumiseen, mutta tänä kesänä Cavén pääsi harjoittelemaan ehjän kesän Susijengin kanssa, mistä palkintona päävalmentaja Henrik Dettmann valitsi 22-vuotiaan Cavénin kisajoukkueeseen.

Suomen miesten maajoukkueessa Cavén teki ensiesiintymisensä jo kesällä 2013, mutta viime maajoukkuekesä katkesi aikaisin loukkaantumisen takia. Haastajamaajoukkueen riveissä universiadeissa aiemmin tänä kesänä pelannut Cavén myöntää, että tämän kesän paikka arvokisoissa oli helpotus.

– Voi olla tyytyväinen, koska tämä oli yksi tavoite ja nyt se on saavutettu. EM-kisapaikka oli kuitenkin minimivaatimus minulle, kun leirille tulin. Nyt kun on saanut hieman jalkaa oven väliin, niin pitää käyttää hyväksi ne mahdollisuuden, kun kentälle pääsee, Cavén toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Cavén on 211-senttisenä pelaajan harvinainen lahjakkuus, koska hänet tunnetaan ennen kaikkea heittotaidostaan. Susijengissä hänen roolinsa on vielä toistaiseksi pieni, joten heittotaidon sijaan hänen pitää loistaa muilla pelin osa-alueilla ansaitakseen minuuttinsa.

– Roolini on nyt tuoda kentältä energiaa, olla aggressiivinen puolustuksessa ja levypallopelaaminen molemmissa päissä kenttää. Hyökkäyksessä pitää vain pelata rohkeasti, mutta ei tyhmästi. Jos tekee hyviä juttuja, niin on mahdollista, että rooli kasvaa.

– Oma treenaamiseni on ollut nousujohteista koko kesän, mutta peleissä on ollut vähän hankalaa. Pienillä minuuteilla pelaaville iso juttu on jo se, että painaa sata lasissa jokainen kerta, kun kentälle vain pääsee.

Montpellieriin keskiviikkona saapuneen Susijengin esiintymiset tänä kesänä ovat olleen ailahtelevia, kun kotiyleisön edessä ovat kaatuneet ensin hallitseva Euroopan mestari Ranska ja toiseksi koripallokartalle Susijengin tavoin ryminällä noussut Ukraina. Vieraspeleissä taas on ollut nihkeämpää, mutta Cavénin mukaan syytä huoleen ei ole.

– Mikäli olen kuunnellut noita kokeneempia jätkiä, niin aaltoilevaa suorittamista tämä on ollut jokainen kesä. Kaikilla on kuitenkin usko tähän konseptiin ja pelityyliin. Kenraali Ukrainaa vastaan oli hyvä, joten kyllä tässä pitäisi olla ihan aikataulussa.