Susijengi varmisti paikan jatkopeleihin upealla esityksellä!

© Kuva: Salttu Forsström

Susijengi ei jättänyt mitään arvailujen varaan, kun se varmisti upealla esityksellä jatkopaikkansa voittamalla Bosnia-Hertsegovinan 88-59 (41-27)-voitolla.

Alussa ottelun panokset näkyivät molempien otteissa. Puolustuspelaaminen oli molemmilla aggressiivista, mutta toisaalta molemmat joukkueet pääsivät myös hyvin korintekopaikoille. Ensimmäiset yritykset menivät kuitenkin ohi, mutta Petteri Koposen kolmonen 2,5 minuutin jälkeen avasi pistetilin ja Erik Murphy nosti Suomen viiden pisteen johtoon. Bosnia-Hertsegovina avasi pistetilinsä neljän minuutin jälkeen, mutta Suomi oli niskan päällä. Bosnian korinalusjärkäleet tiedettiin vahvoiksi ja Elmedin Kikanovic piti Suomen puolustusta tiukoilla, mutta puolustuspelaaminen toimi erinomaisesti. Ensimmäiselle huilille lähdettiin Suomen johtaessa 19-12.

Toiselle neljännekselle Bosnia tuli vahvasti. Heti parissa minuutissa se kuroi eron jo kahteen. Bosnia sai kuitenkin hyvissä ajoin joukkuevirheensä täyteen ja Suomi käytti tilanteen hyväksi ja hyökkäsi pelaajia aggressiivisesi vastustajia kohti pakottaen Bosnian pelaajat rikkomaan. Tällä kertaa sihti oli vapariviivalla kohdillaan. Puolustus toimi edelleen erinomaisesti ja pallo liikkui hyökkäyksessä ihan eri tavalla kuin aiemmissa otteluissa. Bosnialaiset olivat koko ajan askeleen perässä ja Jamar Wilsonin kolmonen nosti Suomen yhdeksän pisteen johtoon neljä minuuttia ennen loppua ja Bosnia-Hertsegovina oli pakotettu aikalisään. Sama tahti jatkui aikalisän jälkeen. Suomen puolustuspelaaminen oli rautaista eikä Bosnialla ollut yhtään ylimääräistä tilaa. Tauolle mentiin Suomen 41-27-johdossa.

Suomi aloitti toisen puoliajan siitä mihin ensimmäisellä jäi. Suomi oli energisempi sekä kaikin puolin kovempi ja sai näyttämään Bosnia-Hertsegovinan heikolta ja aseettomalta. Wilson upotti nopeaan tahtiin kuusi pistettä ja ero oli jo 26 pistettä. Toinen onnistuja oli Matti Nuutinen, joka tärkeitä levypalloja kentän molemmissa päissä. Nuutisen viime sekunnin kolmonen nosti Suomen jo 30 pisteen johtoon.

Viimeinen neljännes ei tuonut tilanteeseen juuri muutosta. Suomi pelasi vapautuneesti ja Bosnia-Hertsegovina oli henkisesti lyöty. Suomi upotti kerta toisensa jälkeen kovia koreja sisään ja lopulta ero oli 29 pistettä.

Suomi onnistui pelissä laajalla rintamalla. Wilson heitti 16, Koponen (14), Nuutinen (13/8), Murphy (11), Gerald Lee (10). Lisäksi Tuukka Kotti (8) Shawn Huff (6), Sasu Salin (5) ja Ville Kaunisto (5) pääsivät pisteille.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.