Espanja suvereenisti Euroopan mestariksi
Espanja nappasi Euroopan mestaruuden, kun se voitti finaalissa Liettuan selvästi 80-63 (41-33).
Finaali alkoi Espanjan selvällä hallinnalla ja parhaimmillaan Espanja johti ottelua jo 13 pisteellä. Pau Gasol jatkoi pitkälti siihen mihin oli aiemmin jäänyt, mutta tällä kertaa hän sai tuli tukea myös Rudy Fernandezilta. Espanja kirjautti ensimmäisen neljänneksen nimiinsä 19-8.
Toinen neljännes jatkui Espanjan komennossa eikä Liettua saanut kuparistaan rikki kuin vasta parin minuutin jälkeen ja silloin ero oli jo 15 pistettä. Hiljalleen Liettua pääsi paremmin peliin mukaan Mantas Kalnietsin johdolla, mutta Espanja veti taas eron 16 pisteeseen. Jakson lopussa Liettua veti kuitenkin nopeassa tahdissa kolme kolmosta sisään ja ero kaventui pitkästä aikaa yksinumeroisiin. Tauolle mentiin Espanjan 41-33-johdossa.
Espanja jatkoi dominointiaan kolmannen neljänneksen alussa ja ero oli parhaimmillaan jo 17 pinnaa. Liettua sai pari onnistumista, mutta ei saanut pidettyä virettään yllä. Edes Fernandezin loukkaantuminen ei hidastanut Espanjaa, vaan ero kasvoi jopa 18 pinnaan ja viimeiselle neljännekselle lähdettiin lopulta numeroista 60-43.
Liettua ei saanut kunnollista kirivaihdetta päälle päätösneljännekselle ja se oli aseeton Espanjan kovan puolustuspelin ja tehokkaan hyökkäyspelin edessä. Lopulta Espanja pääsi vapautuneesti kuittaamaan mestaruuden itselleen.
Gasol oli jälleen herra ja hidalgo heittämällä 25 pistettä ja kahmimalla 12 levypalloa. Sergio Llull heitti 12 ja Fernandez ehti kerätä 11 pistettä ennen loukkaantumistaan. Liettuan parhaat pistemiehet olivat Renaldas Seibutis ja Kalnietis 13 pisteellä ja Jonas Valanciunas tilastoi 10/9.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Lähde: Ben Simmons otti askeleen lähemmäs paluuta NBA:han
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”
- Victor Wembanyama väittää pystyvänsä järisyttävään ennätykseen
- Tulevaisuus on valoisa – tyttöjen maajoukkueelta upea EM-turnaus
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- KTP-Basket jysäytti – Daniel Dolenc palaa Suomeen
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- Lähde: Klay Thompsonin mahdollisen treidin runko on selvillä
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus
- Kevin Durantilta kiistelty näkemys LeBron Jamesin Philadelphia 76ersista