Kisaisäntä Ranska sai balsamia haavoilleen, kun se voitti sunnuntain pronssiottelussa Serbian 81-68 (37-32).

Ranska oli ensimmäisellä neljänneksellä koko ajan hieman niskan päällä, mutta lopussa Serbia sai hyvän vaiheen ja nousi lopulta tasoihin. Serbia aloitti myös toisen neljänneksen vahvemmin ja siirtyi johtoon repäisemällä 9-0 runin. Ranska sai kuitenkin rivinsä kokoon ja otti kuskin paikan takaisin ja otti toisen neljänneksen loppuun 10-0 runin nousten jo yhdeksän pisteen johtoon. Lopussa Serbia kuitenkin kavensi eron viiteen ja tauolle mentiin Ranskan 37-32-johdossa.

Kolmas neljännes meni edelleen Ranskan hallinnassa. Serbian peli oli lukossa eikä Milos Teodosic saanut joukkueen hyökkäyspeliä käyntiin. Ranska suojeli omaa koriaan vahvasti Rudy Gobertin johdolla ja Tony Parker alkoi päästä paremmin vauhtiin. Parhaimmillaan Ranskan ero nousi 16 pisteeseen. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Ranskan 58-44-johdossa.

Viimeisellä neljänneksellä Serbia ei saanut kunnollista kiriä aikaiseksi eikä Ranskan johtoasema ollut missään vaiheessa uhattuna. Näin Ranska nappasi pronssiset mitalit kaulaansa.

Ranskan parhaat pistemiehet olivat 20 pistettä heittänyt Nando De Colo, 15 pinnaa upottanut Evan Fournier, Rudy Gobert tilastoi 15 pinnaa, 14 levypalloa ja kolme blokkia ja Tony Parker heitti 13. Serbian ykkönen oli 14 heittänyt Bogdan Bogdanovic, Nemanja Bjelica heitti 12 ja Miroslav Raduljica 11.