Pyrintö-luotsi innoissaan: ”Kutinaa herättävä kotiavaus edessä”

Tampereen Pyrintö avaa kotikautensa keskiviikkona, kun vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari Kataja Basket.
– Odotettu ja aika kutinaa herättävä kotiavaus edessä. Illan kruunuksi vastaan vielä asettuu hallitseva mestari. Mahtava mahdollisuus siis pyyhkäistä koripallokausi Pyynikillä toden teolla käyntiin, Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviaisen toteaa seuransa verkkosivuilla.
Palviainen muistuttaa, että Kataja on uusiutunut reilusti, mutta tunnistettavia elementtejä edellisen kauden pelaamisesta on kuitenkin havaittavissa.
– Teemu Rannikko on edelleenkin se pelaaja Katajassa, jonka osaamisesta kanssapelaajat nauttivat upeiden syöttöjen muodossa. Joukkue on äärimmäisen vaarallinen löytäessään yhteisen sävelen kentällä. Meidän tehtävämme on pitää huolta, että tuota yhteistä säveltä pääsee syntymään mahdollisimman vähän, Palviainen sanoo.
– Pääpaino tässä vaiheessa on tietysti kuitenkin omassa pelaamisessamme. Sarja-avauksestamme olemme analysoineet heikkoja kohtiamme ja pyrkineet parantamaan tiettyjä asioita pelillisesti molemmista kenttäpäädyistä. Puolustuksellisesti meidän tulee olla aktiivisempia sekä aloitteentekevämpiä. Vastaavasti hyökkäyspelaamisen jouhevoittamiseen ja roolittamiseen pitää myös pystyä paremmin, Pyrinnön valmentaja painottaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon