Susijengin lupaus innolla USA:n yliopistoon: ”Minulla on hyvä mahdollisuus päästä pelaamaan aikaisin”

© Kuva: Juha Tamminen

Susijengin ringissä kesällä harjoitellut Samuli Nieminen siirtyy kauden jälkeen USA:han pelaamaan, kun hän aloittaa opiskelut ja pelaamiseen Stephen F. Austinin yliopistojoukkueessa. Nieminen odottaa innolla ensi vuonna odottavaa haastetta.

Nieminen vieraili Stephen F. Austinin campuksella syyslomalla ja vaikuttui näkemästään.

– Upea paikka. Koko kylä on rakentunut urheilun ja erityisesti koripallon ympärille. Nacogdochesissa on reilut 33.000 asukasta ja campuksella noin 13.000 oppilasta, naurahtaa Nieminen Koripalloliiton tiedotteessa.

Niemisen tuleva koulu selviytyi viime keväänä NCAA-mestaruusturnaukseen ja eteni avauskierrokselta jatkoonkin. Kolmena viime vuonna Stephen F. Austin on voittanut Southland-konferenssin runkosarjan. Päävalmentaja Brad Underwood on NCAA I divisioonan historiassa saavuttanut uuden joukkueen kanssa 50 voiton rajapyykin viidenneksi nopeiten. Hänen voittosuhteensa 61-8 kahden kauden jälkeen on huippukova noteeraus.

– Underwood tuntui tiukalta valmentajalta, jolla on kuitenkin hyvä suhde pelaajiin kentän ulkopuolella. Uskon, että minulla on hyvä mahdollisuus päästä pelaamaan aikaisin. Joukkueesta valmistuu tämän kauden jälkeen kaksi senioripelaajaa minun pelipaikaltani, Nieminen selvittää.

HBA-Märskyn valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä toimi Niemisen tukena rekrytointi- ja valintaprosessin aikana, aivan kuten Markkasenkin tehdessä omaa valintaansa.

– Hanno tekee älyttömän hyvää työtä rekrytointiprosessien kanssa. Tällaisia mahdollisuuksia ei ilman Hannon kontakteja välttämättä koskaan avautuisi, kiittelee Nieminen.

Viime vuonna HBA-Märskystä lähti Oskar Michelsen Davidsonin ylipistoon, Julius Rajala Loyola-Chicagoon ja Mika Nuolivirta NAIA-koulu Freed-Hardemaniin.

– Samulista oli useat isot ja vähän pienemmätkin koulut kiinnostuneita. Stephen F. Austin oli prosessissa mukana alusta lähtien, parin vuoden ajan. Samuli pääsee hyvään ympäristöön, jossa on suuri tarve Samulille, kommentoi Möttölä.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.