Bisons otti kolmannen voittonsa VTB-liigassa hienon taistelun jälkeen
Loimaan Bisonsin urakka Itä-Euroopan VTB-Liigassa jatkui maanantaina kotiottelulla, kun valkovenäläinen Tsmoki-Minsk saapui loimaalaisten vieraaksi. Biisoniveräjän yleisö sai todistaa toista perättäistä kotivoittoa VTB-Liigassa, kun kovan taistelun jälkeen Bisons kampesi itsensä ensin valkovenäläisten rinnalle ja lopulta ohi, voittaen ottelun lukemin 76-73 (33-38).
Loimaan liikuntahallin normaalia harvalukuisempi yleisö sai todistaa maanantaina kotijoukkueen huiman taistelun tuomaa voittoa, kun valkovenäläinen Tsmoki-Minsk kaatui Bisonsin käsittelyssä lopulta lukemin 76-73 (33-38). Voitto oli Bisonsille VTB-Liigassa kauden kolmas, ja voiton myötä se on enää kahden voiton päässä sarjan kahdeksannesta sijasta ja samalla pudotuspeleistä. Voitto maistuu loimaalaisleirissä varmasti vielä normaaliakin maukkaammalta, sillä Bisons kampesi itsensä ensin hienoiselta takamatkalta johtoon päätösneljänneksellä, ja vielä uudestaan tappioasemasta voittoon kahden viimeisen minuutin aikana. Puolitoista minuuttia ennen päätössummeria Tsmokin 207-senttinen sisäpelaaja Ivan Maras (23 pistettä/7 levypalloa/2 syöttöä/3 riistoa) vei vierailijat pisteen johtoon kahden pisteen heitollaan, mutta puoliajan tappioasemasta jo kertaalleen itsensä johtoasemaan selvittänyt Bisons ei päästänyt keskittymistään herpaantumaan. Vierailijoiden johtokoria seuranneessa hyökkäyksessä Bisonsin P.J. Hill (18/6/2) selvitti tiensä vapaaheittoviivalle ja nosti kotijoukkueen 72-71 -johtoon reipas minuutti ennen ottelun loppua. Tämän jälkeen esiin astui jälleen Bisonsin lähes ilmatiivis puolustus. Loimaalaisille viime kaudelta tuttu Anthony Hilliard (8/5/2) pakotettiin ohiheittoon ja seuranneesta hyökkäyksestä Tuukka Kotti (11/3/2) nosti kotijoukkueen jo kolmen pisteen johtoasemaan. Aleksei Laskevichin (16/3) kahden pisteen korin ja Martin Zenon (13/6/6) kahden vapaaheiton jälkeen vierailijoilla oli vielä mahdollisuus tasoittaa ottelu viimeisen kymmenen sekunnin aikana. Biisoneiden puolustus oli kuitenkin rautaa, ja loppulukemiksi kirjattiin Bisonsin komea 76-73 –kotivoitto. Kotijoukkueen voiton takuumiehinä toimivat tutut nimet Zenon ja Kotin johdolla, mutta takamies P.J. Hill pelasi kenties kauden parhaan VTB-Liigan ottelunsa 18 pisteellään ja 6 levypallollaan. Tärkeitä minuutteja profiilipelaajien rinnalla pelasivat maanantaina Ike Udanoh (9/7), sekä 18 minuutissaan 8 pistettä ja 2 koriin johtanutta syöttöä kirjauttanut Matias Ojala. Lähde: Koripalloliiton tiedoteLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers