Kouvot palaa kotiluolaansa – ”Muutama asia tehdään eri lailla kuin viikko sitten”

Kouvot kohtaa Helsinki Seagullsin tänään keskiviikkona toistamiseen viikon sisällä.
Kouvot voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen Töölön Kisahallissa viime viikon keskiviikkona niukasti pistein 81-85 (41-37). Kouvojen kauden pisin voittoputki on ollut kahdeksan ottelun mittainen ja myös Seagulls pääsi heti alkukauden muutaman tappion jälkeen hyvään voittoputkeen. Helsinkiläisten perättäisten voitettujen ottelujen määrä ylsi aina kuuteen kunnes Kouvot katkaisi lokkien syysliidon. Seagulls ei ole pelannut sitten viime viikon kohtaamisen kun taas Kouvot puolestaan pyörähti viikonvaihteessa Loimaalla. Kouvot jatkaa lauantain tappiosta huolimatta sarjakärjessä ja Seagulls tulee Kouvolaan sarjataulukon sijalta kolme.
Joukkueiden viikon takainen kohtaaminen oli täydet 40 minuuttia tasaista vääntöä. Seagulls oli isännän oikeutuksella niskan päällä ensimmäisellä jaksolla (21-13) ja se lähti viemään myös toista kymppiä. Kouvot pysyi kuitenkin mukana tuntumassa ja sai kelattua siimaa sisään puoliaikaan mennessä (41-37). Kouvot sai kolmannella jaksolla (18-31) V8:nsa hyrskyttämään mukavasti ja viimeiselle tauolle lähdettiin vierasjoukkueen yhdeksän pisteen johdossa (59-68). Seagulls tuli kuitenkin viimeisen jakson ensiminuuttien aikana takaisin tuntumaan ja jakson puolivälin jälkeen myös ohi. Viimeiset minuutit pelattiin kori korista ja tällä kertaa Kouvot vei kolikonheiton tarvittavalla muutaman pisteen erolla (81-85, 41-37). Seagullsin tehokaksikko ottelussa oli Jason Conley – James Sinclair jotka heittivät 22 pistettä mieheen. Luonnollisesti on selvää, että tämän parivaljakon kanssa Kouvot saa olla tarkkana myös tulevassa ottelussa. Kotijoukkueesta onnistuivat mukavasti myös Terrence Watson (14/3) ja Timo Heinonen (12/1). Kouvojen tehokkaimmat olivat Thomas Gipson (23/9), Tuomas Hirvonen (18/3) ja Ville Kaunisto (13/8).
– ToMu marraskuu takana. Viisi haastavaa matsia vieraissa ja aina helppo Kataja kotona. 3-3-recordi on inhimillinen. Seagulls on päässyt valmistautumaan viikon verran tähän keskiviikon otteluun ja odotankin Mikko Larkaksen keksineen lajin uudestaan? Meillä valmistautuminen on ollut riittävä ja muutama asia tehdään eri lailla kuin viikko sitten. Kokonaisrasituksen noustessa tiivistyneen pelitahdin myötä, meillä on haasteena löytää jokaiselle pelaajalle yksilöllinen suhde levon ja rasituksen välimaastosta. Pallonliike aggressivista puolustusta vastaan, pallokontrolli, Coop Conley ja levypallopeli tarkkailussa, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen sanoo seuran sivuilla.
Kouvot-Seagulls pelataan tänään keskiviikkona 2.12. klo 18.30 alkaen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia