Kouvot uuden tilanteen edessä – ”Kausi alkaa ikään kuin alusta”

Kouvolan Kouvojen fantastinen alkukausi on muuttunut pienessä ajassa tappiokierteeksi. Joukkue on hävinnyt edellisistä kahdeksasta pelistään kuusi. 18 pelistä on kasassa 10 voittoa.

Kouvolalaisten lamaan on syynsä. Amerikanavuista Kyle Shiloh ja DJ Richardson ovat olleet yhtä aikaa tai erikseen loukkaantuneina, ja maanantaina sairastuvalle ilmoittautui vielä tärkeä kotimainen Alexander Madsen.

Alkukauden sensaatio, yli 20 pisteen keskiarvolla koreja nakellut David Conzalvez on ollut viime ajat ns. poissa tolaltaan ja sitä hän oli maanantainakin – hän pussitti vain kolme pistettä.

Maanantaina Kouvot koki tappion rakkaalle viholliselleen KTP:lle. Kouvolalaisten päävalmentajan Jyri Lehtosen mukaan seura on nyt uudenlaisen tilanteen edessä, kun sarja jatkuu tiiviillä tahdilla joulutauon jälkeen.

– Meillä kausi alkaa ikään kuin alusta. Pelistämme puuttuu nyt paljon sellaisia elementtejä, jotka toimivat, kun Shiloh on mukana. (Austen) Rowland pitää ajaa kunnolla sisään systeemiimme. Ammattimiehenä hän omaksui nopeasti olennaisimman, mutta monta vaihetta on vielä edessä. Olen kuitenkin luottavainen, että homma toimii taas, kun kaikki ovat rivissä, Lehtonen sanoi KTP:n sivuilla.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.