Kataja piti Israelin huippujoukkuetta tiukoilla

Joensuun Kataja oli lähellä mojovaa päänahkaa, kun se kohtasi FIBA Europe Cupin ottelussa Israelin sarjassa neljäntenä olevan Maccabi Rishon LeZionin. Kataja joutui lopulta taipumaan hyvän taistelun jälkeen 85-96 (54-54).
Kataja ei arastellut kovaa vastusta, vaan ensimmäinen neljännes oli kauttaaltaan melkoista ilotulitusta ja ensimmäiselle tauolle mentiin kotijoukkueen 31-29-johdossa. Toinen neljännes sujui pitkälti samojen sävelten mukaan, vaikka Rishon LeZion oli lopussa tekemässä pientä eroa, mutta Lamayn Wilsonin hurja heittovire ja Petri Virtasen kova kolmonen toivat Katajan taas kantaan ja tauolle mentiin tasatilanteessa 53-53.
Kolmannelle neljännekselle kotijoukkue tuli aggressiivisemmin ja Kataja sortui muutamiin pallonmenetyksiin joista kova kotijoukkue armotta rankaisi. Rishon LeZion kasvatti eron parhaimmillaan jo yli 10 pisteen, mutta Kataja kuroi sen seitsemään ennen päätösneljännestä.
Kotijoukkue aloitti päätösneljänneksen 11-2-runilla eikä Kataja päässyt enää kantaan, vaan Rishon LeZion juoksi lopulta voittoon.
Katajan pisteykkönen oli 27 pistettä heittänyt Wilson. Teemu Rannikko jakoi peräti 16 korisyöttöä ja heitti siinä ohessa kuusi pistettä. Trevis Simpson kasasi 15 pinnaa ja Petri Virtanen 10.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Oliver Nkamhoua jatkanut loistavia esityksiään
- Lauri Markkanen hävisi ex-seuralleen
- Lauri Markkasen kausi jatkuu synkästi – kärkiryhmän voittoputki poikki
- Lauri Markkasen Utahin ”unelma” toteutumassa
- Korisliigan ottelussa erikoinen tapaus – tappelu maskotin kanssa
- Lauri Markkasta istutettiin penkillä
- NBA:ssa tuli hurja kolmoslukema täyteen
- Lauri Markkanen palasi – Utah sai hänestä sakot
- Hämmästyttävä putki NBA:ssa jo toisen kerran
- Nikola Jokic yllätti kärkijoukkueen
- Korisliigan ottelussa erikoinen tapaus – tappelu maskotin kanssa
- Lauri Markkasta istutettiin penkillä
- Lauri Markkanen palasi – Utah sai hänestä sakot
- Lauri Markkasen Utahin ”unelma” toteutumassa
- Hämmästyttävä putki NBA:ssa jo toisen kerran
- NBA:ssa tuli hurja kolmoslukema täyteen
- Lauri Markkasen kausi jatkuu synkästi – kärkiryhmän voittoputki poikki
- Lauri Markkanen hävisi ex-seuralleen
- Oliver Nkamhoua jatkanut loistavia esityksiään