Kierrosennakko: Viisi kovaa ottelua edessä

Korisliigassa pelataan perjantain ja lauantain aikana täysi kierros. Kolme otteluista pelataan perjantaina ja kaksi lauantaina.
Perjantain ehkäpä tärkein kamppailu pelataan Kotkassa, kun jumbofinaalissa kohtaavat KTP ja Kobrat. Kobrat on kotkalaisia kuusi pistettä edellä, joten voitto on ehdottoman tärkeä molemmille tällä hetkellä. Lapualaiset katkaisivat kahdeksan ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa viime ottelussaan ja KTP:llä on allaan kaksi kirvelevää tappiota kotikentällään.
Muissa otteluissa Kataja reissaa suoraan Israelista Saloon kovassa kotivireessä olevan Vilppaan vieraaksi ja Pyrintö isännöi Seagullsia.
Lauantaina kärkiottelussa kohtaavat Kouvot sekä Bisons. Kouvot on kaksi pistettä loimaalaisia jäljessä, joten sillä olisi oiva sauma nousta kantaan. Lauantain toinen ottelu on Karhun ja BC Nokian välillä.
Molemmat joukkueet ovat olleet vahvassa iskussa. Karhu on voittanut seitsemästä edellispelistään kuusi ja Nokialla on niistä voitto vähemmän. Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen onkin tyytyväinen joukkueensa edesottamuksiin.
– Ei kauheasti ole valittamista tällä hetkellä. Viime viikot ovat olleet kohtuu hyvää tekemistä, Toiviainen myhäilee SuomiKoris-sivustolle.
Karhu on sarjassa tällä hetkellä toisena ja joukkueen peli on kehittynyt kauden aikana.
– Joukkue uusiutui viime kauden jälkeen hieman ja se ottaa oman aikansa. Meillä vaihtui joulukuussa jenkki ja sen jälkeen jostain syystä palaset loksahtivat kohdilleen.
Toiviainen löytää kuitenkin vielä parannettavaa joukkueen pelaamisesta.
– Hyökkäyspeli on kohtuu hyvällä mallilla, mutta voimme vielä monipuolistaa sitä ja tuoda henkilökohtaisia vahvuuksia enemmän esiin. Puolustuksessa on löytynyt perustapa puolustaa, mutta meillä on mahdollisuus lisätä sinne vielä variaatioita.
Karhu ja Nokia ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti ja molemmat ottelut venyivät jatkoajalle. Molemmissa kamppailuissa kotijoukkueet kuittasivat lopulta voitot.
– Meillä on ollut kaksi tosi tasaista peliä Nokiaa vastaan. Jostain syystä se on ollut meille hankala vastustaja. Dragan Ladovic on tietenkin erinomainen pelaaja ja muuten heillä on tasainen joukkue, joka pitää vauhtia. Jos päästämme heidät juoksemaan, niin silloin tulee vaikeaa. Jos kuitenkin puolustamme samalla tavalla ja saamme samanlaisia heittovalintoja kuin Bisonsia vastaan, meidän pitäisi voittaa. Mielenkiintoinen peli kyllä tulossa, Toiviainen ennakoi.
Salttu Forsström
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Paha tappioputki sai päätöksensä
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- Suomi sai pahasti turpaansa – kisapaikka haaveeksi
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Tuomas Iisalolla hyvin merkittävä panos NBA:n seuraennätyksessä
- Utah juhlisti kohukauppaa voittajana vailla Markkasta