Katajan tähti uskoo kovien europelien palvelevan Korisliigaa – ”Auttaa varmasti meitä taas keväällä”

Katajan urakka FIBA Europe Cupissa tulee päätökseen keskiviikkona, kun joensuulaiset isännöivät alkulohkon päätösottelussa israelilaista Maccabi Rishon LeZionia. Katajan tähti Teemu Rannikon mukaan europeleistä on tullut hyvää oppia kohti Korisliigan ratkaisuvaiheita.
Ennen kauden alkua Rannikko totesi tylynkuuloisesti, etteivät euromatkat Slovakiaan tai Bulgariaan juuri sytytä 35-vuotiasta konkaria. Rannikon mukaan sanomiset tulivat ulos ehkä hieman väärällä tavalla.
– Se kommentti otettiin ehkä vähän väärin, kun Korisliigan avausinfossa kysyttiin, että onko into korkealla, kun pääsee taas europelejä pelaamaan. Tarkoitin, ettei se ehkä ole minulle niin iso juttu kuin mitä se joillekin muille pelaajille. Meillä on kuitenkin jätkiä, jotka pelaavat ensimmäistä kertaa europelejä. Itse olen pelannut näitä pelejä jo niin monta, ettei minulla välttämättä ollut ihan samanlaista intoa päästä pelaamaan Unkariin tai Slovakiaan. Se kuulosti vähän pahemmalta kuin mitä tarkoitin.
– Onhan se fakta, että nämä rikkovat kautta hyvässä mielessä, että pääsee pelaamaan vähän muita joukkueita vastaan ja tietää, että nämä ovat tärkeitä suomikorikselle, Katajan organisaatiolle ja monelle pelaajalle. Tietenkin, kun pääsimme jatkoon, niin se oli iso juttu, Rannikko kertoo SuomiKoris-sivuston haastattelussa.
Viime kaudella Kataja joutui kovaan alkulohkoon silloin vielä EuroChallenge –nimellä kulkeneessa kilpailussa. Matka tyssäsi heti alkulohkoon Katajan jäädessä ilman voittoja. Tänä vuonna Kataja eteni alkulohkosta jatkoon, mutta jatkolohkossa haaveet kariutuivat lopullisesti viime viikolla koettuun Krka-tappioon. Katajan kohtaloksi koitui heikko avauspuolisko ja takamatka oli liian pitkä kurottavaksi. Rannikko painottaa, että kovista europeleistä saa ammennettua paljon mukaan kotoiseen Korisliigaan.
– Opimme viime vuodesta paljon, vaikkemme silloin menneetkään jatkoon. Pelasimme silloin kuusi kohtalaisen hyvää peliä jotka kantoivat hedelmää sitten keväällä. Nyt esimerkiksi se, miten pelasimme Krkaa vastaan ensimmäisen puoliajan auttaa varmasti meitä taas keväällä. Huomasimme, ettemme voi tulla vain pelaamaan, jos emme ole sataprosenttisesti fyysisesti läsnä. Ehkä se auttaa keväällä, että pelasimme sellaisen pelin ja pystyimme nousemaan pohjalta ja näimme, että pelillämme pääsimme peliin mukaan pelaamaan voitosta. Näistä oppii, Rannikko muistuttaa.
Salttu Forsström
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Paha tappioputki sai päätöksensä
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- Suomi sai pahasti turpaansa – kisapaikka haaveeksi
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Utah juhlisti kohukauppaa voittajana vailla Markkasta
- Dallas ja Lakers voittivat ilman superhankintojaan