Vilpas-luotsi hehkuttaa vastustajaa – ”Karhulta löytyy lähes kaikkea mitä hyvä joukkue”
Vilpas saa tällä kertaa vieraita Pohjanmaalta, kun Sami Toiviainen johdattaa Kauhajoen Karhun Salohalliin.
Karhu on komeasti sarjakakkosena ja etenkin karhulauman kotisaldo on kunnioitusta herättävä – pelkkiä voittoja. Vilpas pelasi keskiviikkona erinomaisen ottelun Loimaalla, mutta joutui taipumaan lopulta vaivaisella pisteellä. Viime kotiotteluun jää kuitenkin huimasti parannettavaa, sillä Helsinki Seagulls suorastaan pahoinpiteli viikingit reilu viikko sitten. 26 pisteen kotitappiossa ei jäänyt sijaa selityksille.
Cavell Johnson pelasi Loimaalla viimeisen kerran viikinkipaidassa. Vaihdot eivät ole koskaan mukava asia, mutta niitä on vaan joskus tehtävä. Johnsonin parhaat avut ovat löytyneet heitontorjunnoista ja ulottuvuudesta puolustuspäässä. Vaikka kausi jää mieheltä kesken, hän on lähellä blokkikuninkuutta kauden päätteeksi 1,8 torjunnan keskiarvolla.
Vilppaan valmentaja Mikko Tupamäki myöntää, että vastaan asettuu erittäin laadukas joukkue.
– Karhulta löytyy lähes kaikkea mitä hyvä joukkue tarvitsee. Heillä on kokoa neljän ison pelaajan muodossa, heillä on yksi liigan parhaista takamiehistä (Sarcevic), heittovoimaa löytyy (mm. Lehtoranta, Davis, Kanervo) ja samoin paljon puolustuspään erikoismiehiä, toteaa Tupamäki Vilppaan tiedotteessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- James Harden pidätettiin
- New York on mestari – 52 vuotta kesti
- Suomalaisseura yrittää Mestareiden liigaan
- Siirtohuhu: Milwaukee Bucks etsii supertähdelleen uutta kotia
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Awak Kuier toipui vammastaan
- Vaikuttiko Donald Trump NBA-finaalien kulkuun?
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Sokkisiirto: Hallitsevalle mestarille aikamoinen vahvistus
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Miikka Muurinen avautui – tämän takia hän valitsi Arkansasin yliopiston
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Sasu Salin sai pettyä karusti
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Siirtohuhu: Milwaukee Bucks etsii supertähdelleen uutta kotia
- Suomalaisseura yrittää Mestareiden liigaan
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa