Kouvot isännöi keskiviikkona Vilpasta. Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin kaudella kahdesti ja molemmat ovat voittaneet kotiottelunsa tasan kahdeksan pisteen erolla kaveriin.

Hyvin toisensa tuntevien ja monessa suhteessa samanlaista, tai ainakin samantapaista, koripalloa pelaavien joukkueiden kohdatessa usein pienet asiat ratkaisevat voittajan ja häviäjän. Joukkueet kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella vasta joulukuun puolivälin lähestyessä. Kouvot voitti Mansikka-aholla käydyn ottelun pistein 87-79 (38-40). Seuraava keskinäinen ottelu pelattiin Salohallissa kuukausi edellisestä kohtaamisesta. Loppupisteiden 81-73 (48-40) myötä sarjapisteet jäivät isännille.

Kouvot on pitkän suvantovaiheen jälkeen kääntämässä kelkkaansa pikku hiljaa positiiviseen suuntaan sillä viimeisestä 10 ottelustaan se on voittanut viisi ja viimeisestä viidestä kolme. Kotonaan Kouvot on voittanut 12 ottelustaan 10 ja Mansikka-aholla joukkue porskuttaakin tällä hetkellä kuuden ottelun voittoputkessa. Vilpas on voittanut viimeisestä 10 ottelustaan neljä ja viimeisestä viidestä vain yhden. Vilppaan pelit ovat sujuneet Salohallissa mukavasti (7/6), mutta vieraissa 13 ottelua ovat tarjonneet toistaiseksi vain kolme voittoa. Salolaiset ovat hävinneet vieraissa neljä viimeistä otteluaan, mutta Kouvolaan joukkue tulee voitto takataskussa sillä viimeisessä kotiottelussaan Vilpas kaatoi Kauhajoen Karhun selvästi pistein 84-66 (35-37). Kouvot on sarjataulukossa sijalla neljä ja Vilpas kahdeksantena.

– Vilppaan hyvin heittävät isot pelaajat aiheuttavat meille haasteen, joka meidän pitää selättää taktisesti. Asiaa ei myöskään helpota sarjan nopein pelintekijä, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen pohtii seuran sivuilla.

– Oma viikkomme on mennyt uusia asioita sisään ajaessa. Uusien asioiden ottelutilanteeseen siirtäminen on tärkeää. Kotkaa vastaan paketti hajosi jaksojen alussa ja pääsimme rytmiin vasta palaamalla vanhoihin asioihin. Jotta pärjäämme keväällä, niin joukkueen pitää pystyä taktiikoiden muutokseen ottelun sisällä ilman monen minuutin siirtymää. Joukkueemme on tällä hetkellä terve, Lehtonen jatkaa.