Bisons on julkaissut kotisivuillaan tiedotteen, jossa se avaa tämänhetkistä taloudellista tilannettaan. Tiedotteen mukaan talouden tasapainottamiseksi tarvitaan vielä iso summa rahaa, mutta samanaikaisesti tilanne on ottanut askeleita eteenpäin.

Bisonsin tiedote:
Bisons on saanut vaikeassa tilanteessaan merkittävää taloudellista tukea sekä faneilta, yhteistyökumppaneilta että Loimaan Kaupungilta. Jotkut tahot ovat kuitenkin pitäneet tukensa ehtona parempaa läpinäkyvyyttä tilanteen suhteen ja toivoneet näin lisää konkretiaa tiedottamiseemme. Tämä toive on ymmärrettävä ja oikeutettu, mutta sen toteuttaminen on hankalaa toteuttaa täsmällisesti.

Bisons on pyrkinyt tiedottamaan vaikeasta tilanteestaan hyvissä ajoin ja avoimesti. Ainoa ongelma on ollut taloudellisten lukujen täsmentäminen. On nimittäin erittäin vaikeaa arvioida tarvittavan lisärahoituksen määrää, koska jo käynnistettyjen tukitoimenpiteiden tuottamaa rahallista tulosta on mahdotonta edes likimääräisesti oikeaksi ennustaa.

Jokin luku pitää kuitenkin nyt antaa. Jos tukitoimenpiteiden tuoma rahoitus otetaan varovaisuusperiaatteen mukaan huomioon, jää matkaa talouden tasapainotilaan vielä noin 100 000 euroa. Matka on pitkä, mutta lähtötilanteeseen nähden edistys on ollut merkittävää.

Konkretiaa on toivottu myös tarvittavan rahamäärän käyttökohteisiin. Tähän on helppo vastata. Suurin osa rahoista käytetään Bisonsin palkka- ja vakuutuskuluihin. Palkkakulut ovat edelleen kuluista suurimmat, vaikka sekä pelaajiston että toimistotyöntekijöiden palkoista saadut säästöt ovatkin tuntuvia.

Toinen merkittävä kuluerä on rästiin jääneet verot. Sen lisäksi pitää maksaa juoksevia kuluja, jotta kausi voidaan normaalisti ja häiriöttä pelata loppuun.

Eräänlaiseksi vakuudeksi tuelle on toivottu lisäksi sitä, että Bisons-organisaatio selkeästi osoittaa ottaneensa opiksi virheistään taloutensa budjetoinnissa. Tämä vakuus on jo itse asiassa annettu. Bisons ilmoitti heti vaikeuksien alettua julkisesti, ettei se lähde ensi kaudella taloudellisesti raskaisiin kansainvälisiin sarjoihin vaan pelaa ainoastaan kotimaista Korisliigaa ja keskittyy näin taloutensa saamiseen kestävälle uralle. Hallituspohjaa tullaan laajentamaan ja muitakin toimenpiteitä tehdään, joista tiedotetaan sitten kun asiat etenevät.

Pyrimme vastedes tekemään päivityksiä ja tarkennuksia taloudelliseen tilanteeseen. Tämän toivomme helpottavan tukemista pohtivien fanien ja yritysten tuen määrän arvioimista ja sen merkityksen hahmottamista.

Rahallisen tuen lisäksi olemme saaneet myös paljon henkistä tukea. Sillä on ollut toimistomme työväelle aidosti suuri merkitys niinä hetkinä, kun usko omaan tekemiseen on ollut koetuksella.

Kiitos tuestanne, oli se sitten rahallista tai henkistä laatua, Bisons kiittelee sivuillaan.