Kouvot jatkoi sentterinsä sopimusta – ”Olen ollut hurjan tyytyväinen”

Kouvot ja sentteri Miikka Luosmaa ovat solmineet kautta 2016-17 koskevan jatkosopimuksen.
21-vuotias, 204-senttinen Karkkilan Urheilijoiden kasvatti pelaa Kouvoissa ensimmäistä kauttaan. Korisliigassa Luosmaa on saanut vastuuta 12 ottelussa keskimäärin kuuden ja puolen minuutin verran, mutta I divisioona B:ssä viidenneksi sijoittuneen Korikouvojen paidassa Luosmaan rooli on ollut todella merkittävä. Regisin yliopistosta Kouvoihin siirtynyt nuorukainen tehtaili 26 ottelussa 11,6 pisteen ja 8,7 levypallon keskiarvot. Kyselyitä Luosmaalle tuli myös Kouvolan ulkopuolelta.
– No joo, jotain kiinnostusta tosiaan oli, mutta en minä loppujen lopuksi keksinyt yhtään syytä, miksi lähteä täältä. Olen ollut hurjan tyytyväinen siihen, miten täällä kaikki on toiminut, ja kuinka hienoja ihmisiä tässä organisaatiossa on. Ja oli totta kai mukava huomata, että seurankin puolella oli kiinnostusta jatkaa, Luosmaa sanoo Kouvojen sivuilla.
Luosmaalle kuluvan kauden ehdoton ykkösjuttu on ollut se, että urakehitystä viivästyttänyt polvivamma on aktiivisen kuntoutuksen myötä paitsi pysynyt koko ajan pelikuntoisena, myös jäämässä historiaan.
– Täytyy nostaa hattua sille, kuinka ensiluokkaisesti Kouvoissa nämä kuntoutukseen ja pelaajien terveyteen liittyvät asiat on hoidettu, hän kehuu ja odottaa jo malttamattomana kuun vaihteessa käynnistyviä pudotuspelejä.
– Tämä kevät on hienoa aikaa. Aurinko alkaa paistaa, lumet sulavat ja seuran sekä kannattajien pitkä kausi huipentuu.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä