Bisons taisteli puolivälierät tasoihin – ”Meidän pitää jatkaa isolla sydämellä pelaamista”

Bisons onnistui kampeamaan taisteluvoiton 80–76 (32–37) sunnuntaina Pyrinnöstä. Samalla loimaalaiset tasoittivat puolivälieräsarjan 1–1.
Bisons voitti levypallotilaston, kaikkien yllätykseksi. Pyrintö ei kaudella ole tullut tutuksi järin kovana levypallojoukkueena, mutta olisi Tuukka Kotin poissaolon luullut näkyvän jotenkin. Koko kotijoukkue vaihtopenkkiä myöden nousi auttamaan tiukassa tilanteessa. Matias Ojala oli kymmenellä Biisonien aktiivisin, mutta PJ Hill ja Ville Mäkäläinenkin riipivät seitsemän levyä mieheen.
– Levypallot on kiinni pitkälti sydämestä, ei sillä ole lopulta väliä, kuinka pitkä on tms. Pitää vain pelata, siitä playoff-koriksessa on kyse, Greg Gibson totesi seuran sivuilla.
Pyrinnön ja Bisonsin kohtaamiset ovat tällä kaudella olleet siitä ennalta-arvattavia, että kumpikaan ei ole onnistunut vierasvoittoa kaivamaan. Voikin sanoa, että se joukkue, joka onnistuu ensimmäisenä vieraspisteet kuittaamaan, on vahvoilla.
– Nyt meidän pitää toisintaa nämä onnistumiset Pyynikillä. Täytyy muistaa, että emme ole voittaneet vielä oikeasti mitään, Gibson muistutti.
– Meidän pitää jatkaa isolla sydämellä pelaamista, Hill sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu