Koripallomaajoukkueet sopimukseen yhden maailman suuriman urheiluvälinevalmistajan kanssa

Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa.

Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.

Suomen Koripalloliitto ja adidas ovat tehneet yhteistyötä ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla ja yhteistyö jatkui aina 2000-luvulle saakka. Uusi sopimus jatkaa perinteitä nyt laajemmin kuin koskaan aiemmin.

– On kunnia-asia suomalaiselle koripallolle päästä tekemään yhteistyötä yhden maailman suurimman urheilubrändin kanssa. Tulevat kotikisat tarjoavat varmasti mielenkiintoisen lähdön uudelle yhteiselle matkallemme, sanoo Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting Koripalloliiton tiedotteessa.

Suomi isännöi ensi heinäkuussa Helsingissä 20-vuotiaiden EM-kilpailuita ja ensi vuonna miesten EM-kisoja. Lisää kohokohtia on luvassa, kun mm. Suomen 17-vuotiaiden maajoukkue pelaa tulevana kesänä MM-kisoissa ensimmäisenä nuorten maajoukkueena kautta aikain.

Yhteistyösopimus kattaa sekä maajoukkueiden varusteet että fanituotemyynnin.

– Meille yhteistyö on merkittävä jo pelkästään pitkän yhteisen historiamme takia. Sopimuksen kattavuus miehistä naisiin ja junioreihin sekä faneihin tekee siitä kokonaisvaltaisen ja myös kaupallisesti mielenkiintoisen, toteaa adidaksen Pohjoismaiden myyntijohtaja Tuomas Tarvo.

– Koripallon parissa vahvasti vaikuttaneet Oiva Virtanen ja Timo Suviranta olivat aikanaan tuomassa adidasta Suomeen. Yhteistä historiaa löytyy vuosikymmenten varrelta ja tuntuukin hienolta vaalia perinteitä näin historiallisella hetkellä. Tuore yhteistyösopimus tuntuu kotiinpaluulta, kommentoi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.

Suomi järjestää miesten EM-kilpailut 2017 yhdessä Turkin, Israelin ja Romanian kanssa. Ensi vuonna tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta edellisistä Suomessa järjestetyistä EM-kisoista, jonka lisäksi Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään.

Keskiviikkona Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa adidaksen kansainväliseltä johdolta satoi kehuja Suomen suuntaan.

– Olemme yhteistyössä monien tahojen kanssa ja henkilökohtaisuus on asia, jonka haluamme saavuttaa. Kun kuulee puheita kotiinpaluusta, tuntuu se luonnollisesti hyvältä, kommentoi adidaksen Pohjois-Euroopan toimitusjohtaja Gavin Thomson.

– Tuoreen yhteistyön on meidän puolelta neuvotellut Suomen adidas, mutta on hyvä huomauttaa, että adidaksen globaalilla organisaatiolla oli vahva tahtotila siitä, että sopimus Suomen Koripalloliiton ja maajoukkueiden kanssa syntyy, jatkoi Thomson.

– Pohjoismaiden tasolla Suomi on koripalloilullinen majakka, joka näyttää tietä muille, kehui puolestaan adidaksen Pohjoismaiden toimitusjohtaja Sven Moser.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.