Pyrinnöllä kohtalon ottelu edessä – ”Ainoastaan voitto kelpaa”

Tampereen Pyrintö matkaa selkä seinää vasten kohti Kouvolaa. Pyrintö on finaalisarjassa tappiolla 3-1 ja Kouvojen ensimmäinen ottelupallo mestaruuteen on keskiviikkona klo 18:05 alkaen Lumon Areenalla.
Pyrintö tarvitsee keskiviikkona vierasvoiton, jonka se on jo kertaalleen Kouvolasta onnistunut hakemaan. Lisäksi ensimmäisessä finaalissa se oli myös todella lähellä Kouvojen kuitenkin viedessä pidemmän korren jatkoajan jälkeen. Pyrintö onkin esiintynyt finaalisarjassa paljon pirteämmin juuri vieraskentällä, ja jos ottelu keskiviikkona päättyy voittoon, on joukkueen onnistuttava siirtämään sama tekeminen myös Hakametsään. Yksi asia on kuitenkin varmaa – jos Pyrintö ei onnistu keskiviikkona voittoa hakemaan, Kouvolan Kouvot kruunataan Suomen mestariksi.
– Do or die -matsi edessä, ainoastaan voitto kelpaa. Tilanne on meidän näkökulmastamme omalla tavallaan upea mahdollisuus ja haaste. Meidän pelaamisemme tulee parantua, jos mielimme voittaa seuraavan ottelun ja jatkaa ottelusarjaa viikonlopulle. Joukkueessa on edelleen luottavainen tunnelma ja usko omaan tekemiseen. Pari välipäivää edellisestä finaalista on antanut meille aikaa palautua back to back -viikonlopusta ja uskonkin kentällä tämän näkyvän parempana energiana ja liikkeenä, Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviainen pohdiskelee seuran sivuilla.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui