Suomen nuorille päätöspelistä tappio 17-vuotiaiden MM-kisoissa – ”Surullinen lopetus”
Suomen 17-vuotiaiden poikien maajoukkueen MM-kisataival sai päätöksensä tänään lauantaina, kun Suomi hävisi Dominikaaniselle tasavallalle 56-65 (38-28). Dominikaaninen tasavalta läkähdytti Suomen puoliajan jälkeen marssien yhdennelletoista sijalla. Suomi sijoittui tappion myötä MM-kisoissa 12. sijalle.
Suomi sai peliin erinomaisen alun, kun suomalaiset menivät 14-4-johtoon Tuomo Antikaisen kolmosella, kun peliä oltiin pelattu viisi minuuttia. Dominikaaninen tasavalta prässäsi pelin kuitenkin tasoihin toiselle neljännekselle. Suomi keräsi rivinsä ja repäisi kymmenen pisteen johdon 38-28 puoliajalle Miika Heinosen johdolla.
Suomen Akilleen kantapää oli kolmas neljännes, jolloin Suomen hyökkäys sai aikaan vain 7 pistettä. Dominikaaninen tasavalta pääsi rinnalle ja lopulta ohitse päätösneljänneksellä.
– Surullinen lopetus hyvin alkaneille kisoille. Kaikki varmasti toivoivat, että pystymme päättämään turnauksen positiivisessa mielessä. Emme ansainneet tänään voittoa. Vastustaja oli sen verran parempi, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Suomen pistekärki oli Heinonen, joka heitti 11 pistettä ja haki 2 levypalloa. Lähimmäksi kaksinumeroisia pistelukemia pääsivät Andre Gustavson (9/3) ja Mikael Jantunen (9/11).
Dominikaanisen tasavallan torahampaat olivat Miguel Diaz (18/7) ja Jeffrey Hernandez (15/2).
Suomen lopullinen sijoitus MM-kisoissa oli kahdestoista. MM-kisojen loppuottelussa kohtaavat huomenna Yhdysvallat ja Turkki.
– Lähtökohtaisesti on hemmetin hienoa asia suomalaiselle koripallolle, että meillä oli joukkue MM-kisoissa. Parhaimmillamme pystymme taistelemaan lähes kaikkia joukkueita vastaan. Harmittava lopputulos, mutta tulos pitää hyväksyä, analysoida ja unohtaa.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
- James Hardenille iso merkkipaalu
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse