Seagulls solmi uusia sopimuksia – kaksi tärkeää palasta jatkosopimukseen
Helsinki Seagulls on solminut viime päivien aikana uusia pelaajasopimuksia. Joukkuetta on vahvistettu nyt kahdella pelaajalla.
Seagulls teki yksivuotisen jatkosopimuksen joukkueen kapteenin ja ikitaistelijan Antti ”Jumppa” Niskasen kanssa. Niskanen viimeisteli viime kaudella ottelua kohden 3.6 pistettä, 2.9 levypalloa ja 0.8 syöttöä.
– Jumpan jatko on joukkueen identiteetin kannalta tärkeä asia. Koko Korisliigataipaleen Seagullsin kapteenina toiminut Jumppa tuo esimerkillään merkittävän määrän taistelutahtoa ja johtajuutta pukukoppiin. Hän tekee kaikkensa joukkueen ja voittamisen eteen, sanoo Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas seuran tiedotteessa.
Joukkue päätti myös jatkaa Korisliigakonkari Jason Conleyn sopimusta yhdellä vuodella. Viime kaudella Conleyn peliä häiritsivät loukkaantumiset. Kuntoutuminen on kuitenkin sujunut aikataulun mukaan ja hän on nyt valmis jatkamaan työtä siitä mihin se viime kaudella jäi. Pelaamissaan otteluissa Conley tehtaili keskimäärin 16.1 pistettä, 8.5 levypalloa sekä 2.0 syöttöä ja oli myös yksi liigan viime kauden tehokkaimmista pelaajista.
– Conley oli viime kauden aikana yksi tehokkaimmista pelaajista Korisliigassa. Lisäksi Coop on täysiverinen ammattilainen. Loukkaantuminen pilasi kauden ja aika pian oli selvää, että miehellä oli pelihaluja jäljellä. Saamme joukkueeseen esimerkillisen ammattilaisen, joka pystyy henkilökohtaisilla suorituksillaan voittamaan meille pelejä, kertoo Larkas.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”