Lauri Markkasen dominointi jatkuu – katso Markkasen kohokohdat

Jälleen mielettömiä otteita NCAA-yliopistosarjassa esittänyt Lauri Markkanen johdatti Arizonan 85-63 (45-26)-kotivoittoon Texas Southernista. Suomalaismiehistä Yhdysvaltojen yliopistoissa Markkasen lisäksi Alex Murphy oli hurjalla pelipäällä.

Arizona ratkaisi pelin jo ensimmäisellä puoliajalla keräten 19 pisteen johdon. Arizona kykeni pitämään johtonsa reiluna läpi toisen puoliajan ja nappasi selkeän voiton kotiyleisönsä edessä.

Markkanen oli jälleen yliopistojoukkueensa selkeä ykkönen pussittaen 19 pistettä erinomaisin tarkkuuksin. Markkanen säkitti viisi kolmosta kuudesta yrityksestä ja heitti vain yhden kakkosen ohitse kolmesta heitosta.

Markkasen kontribuutio ei jäänyt pelkästään pisteisiin, kun 19-vuotias huippulupaus kahmi 6 levypalloa, jakoi 5 syöttöä ja torjui vastustajan heiton kahdesti.

Arizonan yliopistojoukkueen kauden saldo on kuusi voittoa seitsemästä pelistä.
Ottelutilastot

Murphyn Northeastern hävisi tiukan ottelun Cornellille 77-80 (44-40). Erinomaista viimeistä yliopistokauttaan pelaava Murphy kantoi joukkuettaan yhdessä TJ Williamsin (27/5/9 syöttöä) kanssa, mutta Cornell nappasi johtoaseman 20 sekuntia ennen loppusummeria.

Murphy latoi taululle 24 pistettä heittäen kolmosensa 2/3 ja kakkosensa 9/13. Murphy esitteli monipuolisuuttaan kahmien myös 6 levypalloa, jakaen 4 syöttöä, riistäen kahdesti ja torjuen kerran.
Ottelutilastot

Remu Raitasen San Franciscon yliopisto voitti kotiluolassaan Alcorn Staten 65-78 (37-44). Raitanen pelasi ottelussa 14 minuuttia heittäen vapaaheittoviivalta yhden pisteen, noukkien kaksi levypalloa ja jakaen yhden syötön.
Ottelutilastot

Oskar Michelsenin Davidson voitti selkeästi Mercerin 78-57 (41-27). Michelsen jäi pisteittä viidessä peliminuutissa.
Ottelutilastot

Joonas Tahvanaisen Utah Valley hävisi Washington Statelle 76-83 (31-49). Tahvanainen jäi neljässä minuutissa ilman tilastomerkintöjä.
Ottelutilastot


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.