Vilppaan kausi yllättänyt tähtipelaajankin – ”Odotin paljon jyrkempiä ylä- ja alamäkiä”
Koriliigan joulukuun pelaajaksi valittu Salon Vilppaan Desmond Williams ei tiennyt Suomesta juuri mitään ennen tänne tuloaan, mutta uskoi agenttinsa kanssa keskusteltuaan, että Korisliiga olisi hänelle ensimmäinen ensiaskel matkalla eurooppalaiseen koripalloammattilaisuuteen.
– En vaivannut päätäni miettimällä liikoja. Halusin keskittyä oppimaan koripalloammattilaisuutta päivä kerrallaan, tuumii Williams Koripalloliiton tiedotteessa.
– Totta puhuen olen ollut yllättynyt siitä, miten kautemme on lähtenyt alkuun niin joukkueen kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Tiesin, että osaan pelata koripalloa ja että meillä on hyvä joukkue, mutta odotin paljon jyrkempiä ylä- ja alamäkiä. Pitää vain olla kiitollinen kaikesta, mitä olemme saaneet osaksemme.
Vilpas pelasi vuosikaudet Korisliigassa pudotuspeliviivan tuntumassa, kunnes viime helmikuussa jokin napsahti kohdalleen ja salolaiset rynnivät aina yhden onnistuneen heiton päähän Korisliigan välieristä.
Vaikka Vilpas uudistui lähes kokonaan kesällä, viime kevättalven henki on jatkunut tällä kaudella.
– Me olemme kuin veljet. Laskemme leikkiä keskenämme, mutta tiedämme myös, milloin olla hiljaa ja keskittyä pelaamiseen. Tunnemme toisemme hyvin tässä vaiheessa kautta ja luotamme toisiimme, Williams vakavoituu.
– Pakko myös korostaa valmennusjohdon tärkeyttä. Coach (Joonas) Iisalo on huikea tyyppi, selvästi ikäistään kokeneempi valmentaja. Hän tuntee tämän pelin juurta jaksain ja on tehnyt asiat minulle ja meille todella helpoiksi, Williams hehkuttaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyssiirto: Karhu Basket värväsi huippunimen ensi kaudeksi
- Euroliigan supertähti palaa takaisin NBA:han – tässä uusi seura!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers