Lauri Markkasen Arizonan voittoputki poikki tylyllä tavalla

Lauri Markkasen ja Arizonan yliopiston viiteentoista otteluun venynyt voittoputki katkesi lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä, kun Oregon voitti ”Wildcatsin” kotikentällään 58-85 (18-38). Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa myös Fiifi Aidoo ja Alex Murphy joutuivat tyytymään tappioihin, mutta Remu Raitasen San Francisco nappasi kotivoiton.
Arizona oli isoissa vaikeuksissa Oregonin vaihtavan puolustuksen kanssa ja samalla kotijoukkue upotti peräti 16 kolmosta mielettömällä tarkkuudella 64% (16/25). Oregon karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla 38-18-johtoon, eikä Arizonasta ollut enää uhkaamaan kotijoukkuetta.
Markkanen pelasi tulokaskautensa heikoimman pelin tehtaillen vain 4 pistettä, 3 levypalloa ja yhden torjunnan 27 minuutissa. Kakkosensa Markkanen heitti 1/2, kolmosensa 0/3 ja vapaaheittonsa 2/2.
Oregonin sankari oli kaikki kuusi kolmostaan upottanut Tyler Dorsey, jonka illan saldo oli 23 pistettä ja 3 levypalloa.
Ottelutilastot
Fiifi Aidoon Grand Canyon johti valtaosan pelistä CSU Bakersfieldiä vastaan, mutta hävisi lopulta 65-62 (30-35). Aidoo syötti Kerwin Smithin donkkiin 58-60 vajaat kaksi minuuttia ennen loppusummeria, mutta toisessa päässä Bakersfield heitti kolmosen, jolla vierasjoukkue nappasi koko ottelun ensimmäisen johtonsa, jota se ei enää luovuttanut.
Aidoo viiletti parketilla 27 minuuttia säkittäen 11 pistettä (2p 2/4, 3p 2/6, 1p 1/2), kahmien 5 levypalloa, jakaen kaksi syöttöä ja torjuen kerran.
Ottelutilastot
Loukkaantumisista kärsivä Alex Murphyn Northeastern hävisi vieraissa James Madisonille 69-73 (34-39). Murphy heitti 13 pistettä, haki 6 levypalloa, jakoi yhden syötön ja riisti kerran 34 minuutissa.
Ottelutilastot
Remu Raitasen San Franciscon yliopisto selätti kotikentällään Loyola Marymountin 64-74 (33-40). Raitanen kirjautti 14 minuutissa 5 pistettä, 2 levypalloa ja yhden riiston.
Ottelutilastot
Joonas Tahvanaisen Utah Valley hävisi Seattle Universitylle 50-63 (18-32). Tahvanainen jäi pisteittä kahdessa peliminuutissa.
Ottelutilastot
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä