Kouvojen mestarivalmentaja palaa joukkueen peräsimeen – ”On kieltämättä ollut ikävä”
Viime kevään mestarivalmentaja Jyri Lehtonen tekee paluun Kouvojen päävalmentajaksi tulevan kauden kattavalla sopimuksella.
43-vuotias Lehtonen on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta valmentaa pääsarjatasolla jo yhdeksän kautta joista kuusi viimeistä Kouvojen peräsimessä. Lehtonen on Kouvojen pitkäaikaisin päävalmentaja pääsarjatasolla. Yhteensä 440 ottelua pääsarjatasolla valmentanut Lehtonen on ottelumäärällään valmentajien kautta aikain tilastossa sijalla 10. Pitkän ja ansiokkaan pelaajauran tehneen Lehtosen valmentajauran toistaiseksi kirkkain kruunu on viime keväältä Kouvojen voitettua hänen alaisuudessaan seuran neljännen Suomen mestaruuden. Kouvot ensimmäiseen mestaruuteensa 12 vuoteen johdattanut Lehtonen valittiin myös viime kauden päätteeksi Korisliigan vuoden valmentajaksi.
– Yhdeksän kuukautta poissa päivittäisvalmennuksesta on ollut outoa, mutta samalla terapeuttista. Olen kouluttanut itseäni paljon kyseisenä aikana seuraamalla erilaisia trendejä muualta koripallomaailmasta muun muassa U18 EM-kisaprojektissa ja osallistumalla erilaisiin koulutuksiin ja tietenkin seuraamalla läheltä miesten ja naisten Korisliigaa ja Divari B:tä. Erityisen paljon olen saanut seuraamalla viikoittain Kouvojen edustusjoukkueen harjoittelua. Pieti Poikolan tapa vetää harjoituksia on avannut itselleni uusia näkökulmia harjoitusten rakenteisiin. Hänen tapansa saada harjoitusten intensiteetti nousemaan korkealle on ihailtavaa. Olen äärimmäisen kiitollinen saadessani palata kouvot-perheeseen ja on kieltämättä ollut ikävä jokapäiväistä kanssakäymistä pelaajien, apuvalmentajien ja staffin kanssa, Lehtonen toteaa Kouvojen sivuilla.
Kuluvan kauden loppuun Kouvoja luotsaava Poikola on ollut neitsytkaudellaan Kouvolassa monien haasteiden edessä.
– Kausi on ollut erittäin haastava, varsinkin kun sitä edelsi neljän vuoden maajoukkueprojektin päättyminen Tanskassa ilman yhtään huilipäivää. Pääsin Kouvoissa mukaan touhuun vasta myöhäisen preseasonin aikaan ja monet minun korkealle arvottamat asiat jäivät vähemmälle harjoittelulle. Se on saattanut vaikuttaa urheilulliseen menestykseen ja ainakin kuluttanut henkisesti. Koimme myös pelaajarekrytoinnissa epäonnistumisia ja vähän huonoa tuuriakin. Tämä yhdessä loukkaantumisten ja muiden syiden takia on tehnyt kaudesta raskaimman, mitä itselleni on tullut vastaan. En kokenut, että pystyisin jatkamaan tulevaan kauteen riittävän tuoreena ja siksi on parempi antaa levänneen valmentajan jatkaa hommia. Jyri on rakentanut Kouvoissa oman näköistä projektia ja jo alkujaan ajattelin, että tarjoan hänelle huilipätkän pitkän rupeaman päätteeksi. Olin alun perin ajatellut pestini kestävän yhtä kautta pidempään, mutta toisaalta voin hyvin mielin jäädä sivuun tietäen, että Jyri pääsee jatkamaan työtään, Poikola kertoo.
Kouvot on tällä hetkellä sarjataulukossa seitsemäntenä, kun yhdeksän ottelua runkosarjaa on jäljellä. Hyvällä pelillä runkosarjan viides sija on mahdollisuuksien rajoissa, mutta toisaalta yhdeksäskään sija ei ole kovin kaukana takana. Joka tapauksessa kausi vedetään coach Poikolan mukaan loppuun asti kaasu pohjassa.
– Loppukausi vedetään niin täysillä kuin mahdollista. Meillä on vielä mahdollisuudet saavuttaa urheilullista menestystä ja joka tapauksessa nuoret lahjakkuutemme ovat taas yhtä kautta lähempänä huipputasoa. Kouvoissa on ollut hieno henki ja suuri välittäminen seurasta näkyy joka puolella. Toivottavasti siitä ilmapiiristä saadaan nauttia mahdollisimman pitkälle tänä keväänä.
– Oli aika luontevaa kääntää neuvottelut paikkakunnalla asuvan mestarivalmentajan suuntaan, kun Pieti Poikolan kanssa neuvottelut optiovuodesta eivät johtaneet eteenpäin. Pääsimme suhteellisen nopeasti yhteisymmärrykseen ja Kouvot jatkaa Jyri Lehtosen valmennuksessa vuoden mittaisella sopimuksella. Kouvot on jo vuosia nauttinut huippuvalmennuksesta eikä Pieti Poikola todellakaan tehnyt tähän poikkeusta. Vastoinkäymisten määrä on ollut toistaiseksi kohtuuton. Toivottavasti loppupelit menevät onnellisimmissa merkeissä ja joukkueen paras terä nähdään kevään tärkeissä peleissä, Kouvojen varapuheenjohtaja ja seuralegenda Mikko Sydänmaanlakka kertoo sopimuksen taustoista.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”