Kouvot hankki kaksi uutta peluria – ”Molemmilla pelaajilla on päätähtäimenä päästä jenkkiyliopistoon”

Kouvot on solminut pelaajasopimukset 19-vuotiaan Vili Nymanin ja 18-vuotiaan Benjamin Vannisen kanssa.
Nymanin sopimus kattaa tulevan kauden ja Vannisen sopimus on puolestaan kaksivuotinen. Nuorukaiset harjoittelevat Kouvojen miesten edustusjoukkueen mukana ja suurimmat peliminuutit tulevat Korikouvojen riveissä mitä ilmeisimmin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
KTP-Basketin kasvatti Nyman on päässyt jo Kotkassa maistamaan Korisliigan menoa. 198-senttinen laituri on pelannut yhteensä 39 miesten pääsarjaottelua joista 24 viime kaudella. Kaudella 2016-2017 Nyman sai Korisliigassa peliaikaa keskimäärin 11 minuuttia viimeistellen keskimäärin 2.6 pistettä ja 1.3 levypalloa. Vuotta aiemmin lupaava nuorukainen viimeisteli miesten 1 divisioona B:ssä 24 ottelussa tehot 15.9/7.2/2.0s/1.4r vajaan 32 minuutin peliajalla. Nyman on pelannut yhteensä kolme kautta A-poikien SM-sarjaa (2014-2017) jossa 33 ottelussa tilastoi tehot 17.1/10.2/2.9s/1.8r keskimääräisellä 33 minuutin peliajalla. Palkintokaapissa on A-poikien SM-sarjan pronssimitali keväältä 2015. Nyman on pelannut yhteensä 61 nuorten maaottelua 7.5 pisteen keskiarvolla.
– Hyvät tunnelmat ja odotan innolla mitä tuleva kausi tuo tullessaan. En vielä ole tarkemmin asettanut itselleni tavoitteita, mutta tietysti pyrin kehittymään niin paljon kuin mahdollista ja samalla auttaa joukkuetta eteenpäin. Olen hyvin kiitollinen Kouvoille siitä, että he antavat minulle mahdollisuuden harjoitella ja pelata heidän hienossa organisaatiossaan, Nyman toteaa Kouvojen sivuilla.
Wartti Basketin kasvatti ja viimeiset kolme kautta HNMKY:n riveissä pelannut 195-senttinen laituri Benjamin Vanninen on pelannut Namikassa niin A-poikien SM-sarjaa kuin miesten 1 divisioona B:täkin. Viime kaudella Vanninen viimeisteli A-poikien SM-sarjassa 20 ottelussa tehot 12.2/8.1/1.8s/1.2r vajaan 30 minuutin peliajalla. 1 divisioona B:ssä Vanninen on 16 ottelussa nakuttanut 4.3 pistettä ja napannut 2.4 levypalloa 15 minuutin peliajalla. Vanninen on pelannut yhteensä 13 nuorten maaottelua. Kuluvan vuoden alussa pelatussa Baltic Sea Basketball Cupissa Vanninen esiintyi vahvasti edukseen.
– Fiilikset sopimuksen varmistuttua ovat tietysti erinomaiset. Sopimuksella on itselleni iso merkitys, koska kyseessä on ensimmäinen ammattilaissopimukseni. Tulen Kouvolaan loistavilla fiiliksillä, sillä täällä on loistava mahdollisuus kehittyä pelaajana hyvien olosuhteiden ansiosta.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen on tyytyväinen kaksikon sopimuksiin.
– Sopimusten perustana on hyvä harjoittelu edustusjoukkueen ringissä ja iso vastuu Korikouvojen riveissä. Molemmilla pelaajilla on päätähtäimenä päästä jenkkiyliopistoon ja siinä pyrimme heitä auttamaan parhaamme mukaan. Korikouvojen ja Kouvojen yhteistyöllä pystymme tarjoamaan motivoituneelle nuorelle pelaajalle kolme reittiä edetä koripallourallaan: opiskelemaan ja pelaamaan Yhdysvaltoihin, hyväksi Korisliigapelaajaksi tai Korisliigan kautta siirtymään ammattilaiseksi jopa Euroopan huippusarjoihin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia