Susijengin takamies valmiina tositoimiin – ”Joukkueen itseluottamus on korkealla”

Kaksi edellistä ottelua väliin jättänyt Jamar Wilson on jälleen pelikunnossa, kun Susijengi kohtaa EM-kilpailujen puolivälierissä Italian. Wilson on valmiina tulevaan kamppailuun.
Wilson loukkasi nilkkansa Puola-ottelussa ja joutui katsomaan sivusta Kreikka- ja Islanti-ottelut. Wilson joutui seuraamaan ottelua penkiltä.
– Kreikka-ottelu oli inspiroiva katsoa penkiltä. Puolustimme erinomaisesti ja kaikki olivat samalla sivulla. Se oli jännittävä ottelu ja pelasimme todella hyvin, Wilson arvioi SuomiKoris-sivustolle puhelimitse Istanbulista.
Lauantaina vastaan asettuvaa Italiaa vastaan tarvitaan samanlaista puolustusta, kuin Suomelta on parhaimmillaan nähty.
– Italia on kova joukkue ja heillä on isot takamiehet ja paljon taitoa. Meidän täytyy olla puolustuksellisesti valmiina heitä vastaan.
Italia ja Suomi kohtasivat kahdesti kesän aikana. Suomi joutui Cagliarissa pelatuissa otteluissa tunnustamaan Italian paremmakseen, mutta Wilsonin mukaan edellispelit eivät enää lauantaina paina.
– Tässä on vastakkain nyt kaksi täysin eri joukkuetta. Niissä otteluissa joukkueemme alkoi tulla pelillisesti hiljalleen yhteen ja olemme nyt eri joukkue kuin silloin. Joukkueen itseluottamus on korkealla tällä hetkellä.
Helsingissä Suomi sai taakseen täyden hallin ja kotiyleisön kannustuksen. Istanbuliinkin on matkannut suomalaisfaneja, mutta samanlaista huutomyrskyä ei ole luvassa.
– Se tietenkin vaikuttaa. Kun meillä meni huonosti, niin yleisö antoi meille ylimääräisen sysäyksen. Nyt meidän on otettava mukaan se tunnelma Helsingistä ja tuntea se fiilis sisällämme ja pelata suomalaisille, jotka kannustavat meitä TV:n välityksellä.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista