© Kuva: Ilari Isotalo

Suomalaispelaaja aloitti EuroCupin vakuuttavasti – ”Pitää olla tyytyväinen”

Naisten EuroCupin lohkovaihe käynnistyi keskiviikkona ja Annika Holopaisen Wasserburg aloitti kilpailun selvällä voitolla. Wasserburg kaatoi tshekkiläisen Brnon 73-51 (40-16).

Ottelun ensimmäinen neljännes oli vielä tasainen Wasserburgin viedessä sen nimiinsä 14-12, mutta toisella saksalaiset lisäsivät kaasua pudottaen kotijoukkueen kannoiltaan. Wasserburg vei toisen jakson 26-4 eikä Brno toipunut enää siitä tyrmäysiskusta, vaikka saikin supistettua hieman eroa päätösneljänneksen pienoisella kirillä.

– Hyvä voitto ja aloitus EuroCupissa, Holopainen iloitsi Koripalloliiton tiedotteessa.

– Pelasimme ensimmäiset kolme neljännestä aggressiivisesti etenkin puolustuspäässä, jonka jälkeen rentouduimme vähän liikaa ja Brno pääsi kuromaan eroa umpeen, Holopainen jatkoi.

Holopainen lähenteli ottelussa tupla-tuplaa tilastoiden kahdeksan pistettä ja yhdeksän levypalloa ennen kuin hänen virhetilinsä täyttyi.

– Toteutimme pelitapaamme hyökkäyksessä ja voitimme levypallotaiston, joka oli ehkä suurin tavoitteemme ennen peliä, koska olimme huomattavasti pienempi joukkue. Pitää olla tyytyväinen.

Wasserburgin seuraava ottelu on ensi viikon torstaina, kun se saa kotikentälleen Reyer Venetsian.

Ottelutilastot

Lähde: Koripalloliiton tiedote