Espoo United isännöi KTP:tä – ”Pelitauon jälkeen on väistämättä enemmän arvaamattomuustekijöitä”
Korisliigan maajoukkuetauko on nyt ohi. Unitedin neljän ottelun voittoputkesta ottelutauolle lähtenyt joukkue palaa peliparketille kotiottelulla KTP Basketia vastaan keskiviikkona. Taukoa edellisestä liigaottelusta on nyt lähes kaksi viikkoa ja se tuokin kahden kotiottelun viikkoon oman yllätysmomenttinsa.
Unitedin päävalmentaja Ville Neva kertoo, että tauolla on harjoiteltu uuttakin vastustajien päänmenoksi.
– Maaotteluikkuna on antanut mahdollisuuden palautumiseen sekä muutaman uuden asian kokeiluun ja sisäänajoon. Edellisestä pelistä on melkein kaksi viikkoa, joten ensimmäisessä ottelussa pelitauon jälkeen on väistämättä enemmän arvaamattomuustekijöitä kuin normaalisti, päävalmentaja ennakoi seuran sivuilla.
Neva merkkaa Kotkalta Pounds, Simms, Horton-kolmikon, eikä syyttä. Michael Poundsin kokemuksella ratkotaan otteluita takakentältä. Kenneth Simms tehtailee 16,5 pisteen ja 9,7 levyn keskiarvolla tuottaen Unitedin isoille varmasti työtä tänäänkin. Monipuolinen Jermont Hortoniakaan ei voi jättää huomiotta, 12,2 / 5,9 keskiarvolla pelaava Horton heittää hyvänä päivänä äärimmäisen kovalla prosentilla.
– Illan ottelun arvaamattomuustekijöitä lähdetään taklaamaan ennen kaikkea keskittymällä mahdollisimman hyvään omaan suoritukseen ja meidän ydintekemiseen. Ahkeruuden ja yhteistyön avulla kovaa post-pelaamista, levypallotaistelua ja helppoja syöttöjä, Neva jatkaa.
– Kotkan osalta erityisesti Pounds, Simms ja Horton kolmikko on pelannut hienosti. Heidän yhteistyönsä vaikeuttaminen on meillä avainasemassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura