42-vuotias konkari teki paluun Korisliigaan lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen

Espoossa nähtiin keskiviikkona monivaiheinen Korisliiga-ottelu, jonka päätös venyi viimeiselle peliminuutille. Pitkäaikainen KTP-takamies Jari Veikkilä teki lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen paluun KTP-paitaan ja pääsi heti Espoossa tositoimiin.
Veikkilä pelasi edellisen kerran Korisliigaa maaliskuussa 2008. Hänellä oli tilillään ennen keskiviikon ottelua 474 peliä Korisliigassa 9,9 pisteen keskiarvolla. Keskiviikkona Vekkilä pelasi kolme minuuttia jääden pisteittä.
Itse ottelussa KTP joutui tunnustamaan Espoo Unitedin paremmakseen 94-90-lukemin.
– Ensimmäinen kymppi pelattiin hyvää peliä. Me kontrolloitiin, me tiedettiin mitä tehdään, me tiedettiin kuka meillä oli vastassa puolustuksellisesti ja oltiin tasapainossa. Sitten siinä kahdeksan yhdeksän minuutin kohdilla tehtiin pari vaihtovirhettä ja meidän puolustus alkoi heittelehtiä. Hieno juttu oli, että noustiin takaisin pelaamaan voitosta, se oli hienoa meidän jätkiltä. Ongelma on nyt kuitenkin se, että meidän esitykset vaihtelee liikaa, KTP:n päävalmentaja Ray Ailus kommentoi seuran sivuilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia