Susijengin laituri johdatti joukkueensa euroturnauksessa jatkoon
Alexander Madsen on urakoinut alkuviikosta pelaten jo kaksi ottelua. Maanantaina hän oli joukkueensa paras pistemies USK Prahan raivatessa tiensä Adria Cupissa jatkoon. Israelin liigassa Gerald Lee Junior oli jälleen vahvana Maccabi Ashdodin jatkaessa voittoputkeaan.
USK Praha kohtasi Adria Cupin lohkovaiheen päätösottelussa slovakialaisen Prievidzan ja otti murskaavan 107-49 (55-23)-voiton. Madsen oli joukkueensa paras pistemies pussittamalla 20 minuutissa 18 pistettä. Tilastoihin merkittiin myös kaksi levypalloa, neljä syöttöä, riisto ja torjunta. Voitolla Praha kampesi itsensä lohkossa toiseksi saldonaan kolme voittoa ja kolme tappiota. USK Praha kohtaa pudotuspeleissä tshekkiläisen BK Decinin.
Ottelutilastot
Viikon toisessa ottelussaan Praha voitti Tshekin liigassa kotonaan Ostravan selvästi 81-63 (40-30). Madsen kirjautti tällä kertaa reilussa vartissa kaksi pistettä, viisi levypalloa ja yhden torjunnan. Prahalla on nyt kahdeksan voittoa ja 13 tappiota.
Ottelutilastot
Israelin liigassa Leen Maccabi Ashdod otti kuudennen peräkkäisen voittonsa, kun se voitti vieraskentällä Ironi Nes Zionan 84-81 (38-23). Lee oli jälleen tehokkaana 13 pisteellä, kuudella levypallolla, kahdella syötöllä ja yhdellä riistolla. Ashdod on noussut sarjassa jo neljänneksi saldonaan yhdeksän voittoa ja seitsemän tappiota.
Ottelutilastot
Mestarien liigassa Jamar Wilsonin Nanterre päätti lohkovaiheen 73-68 (42-33)-voittoon lohkovoittaja Besiktasista. Wilsonin ainoaksi tehomerkinnäksi vajaassa seitsemässä minuutissa jäi yksi syöttö. Nanterre keräsi 14 ottelussa yhdeksän voittoa ja viisi tappiota sijoittuen lohkossa kolmanneksi. Pudotuspelien otteluparit arvotaan 14.2.
Ottelutilastot
Susijengi jatkaa MM-karsintaotteluitaan helmikuussa kohtaamalla 23.2. vieraskentällä Islannin ja 25.2. Helsingissä Bulgarian.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”