Susijengin sentteri havittelee Israelin cupin voittoa – ”Kukaan ei usko voittoomme”
Gerald Lee Juniorin Maccabi Ashdod liihottaa vahvassa voittoputkessa Israelissa. Maanantaina joukkue on kuitenkin kovan haasteen edessä, kun se kohtaa Israelin cupin välieräottelussa maan ykkösseura Maccabi Tel Avivin. Lee odottaa ottelua jo vesi kielellä.
Lee siirtyi täksi kaudeksi Maccabi Ashdodin riveihin ja hänestä tuli samalla ensimmäinen suomalaispelaaja Israelin liigassa. Lee on viihtynyt erinomaisesti merenrantakaupungissa.
– Kaikki on mennyt aivan loistavasti eikä ole mitään valittamista. Israelilaiset ajavat vähän huonosti, mutta muuten he ovat ystävällistä kansaa ja kelitkin ovat hyvät, Lee kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
Taitava ja liikkuva Lee on ollut kuin kala vedessä Israelin liigassa. Hän on kymmenessä pelaamassaan pelissä tilastoinut keskimäärin 10,6 pistettä ja 5,6 levypalloa reilun 25 minuutin peliajalla.
– Olen tykännyt pelata täällä tosi paljon. Tämä on täysin erilainen liiga missä olen aiemmin pelannut. Joukkueissa saa olla neljä amerikkalaisvahvistusta ja tällä hetkellä meillä on loukkaantuneena sivussa, joten olemme pelanneet kolmella. Toivottavasti saamme neljännen nopeasti takaisin. Muuten täällä pelataan aika erilaista koripalloa. Nelos- ja vitospaikoilla on tosi taitavia pelaajia, jotka ovat hyviä pallonkäsittelijöitä ja heittäjiä, aiemmin urallaan Italiassa, Montenegrossa, Romaniassa, Espanjassa ja Ranskassa pelannut Lee vertailee.
Maccabi Ashdod on hieman vaikean alkukauden jälkeen saanut pelinsä uomiin. Se on voittanut Israelin liigassa kuusi edellistä peliään ja jos cupin ottelut lasketaan mukaan, niin voittoputki on jo kahdeksan ottelun mittainen. Sattumaa tai ei, niin Maccabi Ashdod ei ole hävinnyt yhtään peliä sen jälkeen, kun Lee palasi kentille loppuvuoden loukkaantumisen jälkeen.
– Ei se ihan pelkästään minusta johdu, Lee naurahtaa.
– Meillä on hyvä joukkue ja minä olin viimeinen osa sitä palapeliä. Kaikki ovat pelanneet nyt paremmin kuin alkukaudesta. Olen iloinen, että olen joukkueessa, joka on monen tappion jälkeen pysynyt positiivisena ja pystynyt kääntämään kurssin, Lee jatkaa.
Leen paluun lisäksi päävalmentaja Brad Greenbergin pienet taktiset muutokset ovat tepsineet.
– Muutimme vähän puolustustaktiikkaamme ja se on toiminut hyvin. Varmaan pidämme kiinni siitä jatkossakin.
Iso haaste edessä cupin välierässä
Seuraavaksi Maccabi Ashdod saa vastaansa isoimman mahdollisen haasteen, kun se kohtaa Israelin cupin välierässä tähtiä vilisevän Euroliigajoukkue Maccabi Tel Avivin. Ashdod on jo osoittanut potentiaalinsa tällä kaudella voittaessaan kahdesti hallitsevan mestari Hapoel Jerusalemin. Maccabi Tel Aviv on kuitenkin maan kiistaton ykkösseura kaikilla mittareilla mitattuna.
– Ei ole kysymystäkään kumpi joukkue lähtee peliin altavastaajana. Meillä ei ole ottelussa mitään hävittävää, vaan pelkästään voitettavaa. Joulusta olemme lähteneet jokaiseen peliin altavastaajana ja se asetelma tuntuu sopivan meille hyvin.
Joukkueet kohtasivat sarjassa ensimmäisen kerran marraskuussa ja tuolloin Tel Aviv voitti 90-80. Lee oli tuosta ottelusta loukkaantumisen takia sivussa ja hän odottaa maanantaista ottelua vesi kielellä.
– Uskomatonta päästä pelaamaan tuollaista joukkuetta vastaan. Espanjassa pelasin Realia vastaan ja pelaaminen tuollaisia isoja seuroja vastaan on hieno kokemus, jota voi sitten muistella lämmöllä uran jälkeen.
Välierä on kerrasta poikki ja finaali pelataan torstaina. Moni ei pistäisi etukäteen rahojaan Ashdodin voitolle, mutta Lee uhkuu itseluottamusta.
– Tavoitteena on tietenkin voittaa. Kukaan ei meidän pukukopin ulkopuolella usko voittoomme, mutta me uskomme.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”