Susijengin nuori debytantti – ”Vähän yllätyin valinnasta kuullessani”
Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen.
Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.
– Vähän yllätyin valinnasta kuullessani, mutta innolla odotan ensi viikon leiriä, hymyilee 68 nuorten maaottelua urallaan pelannut Valtonen Koripalloliiton sivuilla.
– Vielä en osaa sanoa omista odotuksistani sen enempää. Teen parhaani tulevalla leirityksellä sopeutuakseni porukkaan mahdollisimman hyvin.
Ensi kesäkuussa 19 vuotta täyttävä Valtonen on ikäluokkaa, joka on saanut teini-ikänsä ja juniorivuosiensa ajan saanut todistaa lähietäisyydeltä Susijengin 2010-luvun arvokisahuumaa.
– Minut valittiin Susijengin pelaajien kasvatti- ja edustusseuroista vuonna 2013 Slovenian Ljubljanaan tapaamaan maajoukkuepelaajia suurlähetystöön ja katsomaan pelit Sloveniaa ja Espanjaa vastaan. Siitä on kuljettu pitkä matka tähän päivään, tunnelmoi Valtonen, joka pääsee nyt testaamaan taitojaan Slovenian kisojen pelaajista mm. Shawn Huffin ja Tuukka Kotin kanssa.
Susijengin kuopuksen aseman ottava Valtonen liittyy myös harvaan teini-ikäisinä maajoukkueeseen nousseiden pelaajien luokkaan. Viimeiset kolme samaan luokkaan noussutta pelaajaa ovat Lauri Markkanen, Sasu Salin ja Petteri Koponen.
– Onhan se suuri kunnia ja kovia äijiä kaikki! Hieno juttu, että näinkin nuorena saa madollisuuden näyttää ja mitata osaamista seuraavalla tasolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Awak Kuier isossa roolissa
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Sasu Salin ollut hurjassa kolmosvireessä
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Sasu Salin ollut hurjassa kolmosvireessä
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta
- Awak Kuier isossa roolissa