Viekö Golden State finaalit suoraan neljässä pelissä?

NBA-mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla ensi yönä, kun Cleveland Cavaliers isännöi Golden State Warriorsia. Golden Statella on mahdollisuus napata mestaruus nimiinsä suoraan neljässä pelissä.
Golden Staten mestaruus on sinettiä vaille selvä, sillä mikään joukkue NBA:n historiassa ei ole pystynyt nousemaan kolmen ottelun tappioasemasta voittoon. Se ei ole kovin todennäköistä nytkään, sillä Cleveland on ollut suhteellisen aseeton Golden Staten rymistellessä kohti mestaruutta.
Clevelandilla on ollut jokaisessa ottelussa hyvät jaksonsa, mutta ei ole pystynyt niistä kiinni riittävän pitkään. Ensimmäisessä ottelussa se oli lähellä voittoa, mutta onnistui menettämään sen viime hetkillä. Toisessa ja kolmannessa pelissä Golden State osoitti sitten ratkaisijamateriaalinsa leveyden. Viime ottelussa Kevin Durant takoi 43 pistettä ja johdatti joukkueen voittoon. Ratkaisevan naulan Durant iski reilut 40 sekuntia ennen loppua, kun hän upotti kaukaa kolmosen sisään ratkaisten ottelun. Kun Durant pääsee kuumaksi, on häntä lähes mahdoton pysäyttää. Toisen ottelun sankarilla Stephen Currylla oli hieman heikompi ilta, mutta siitä huolimatta Golden State pystyy löytämään keinot voittoon, sillä niin leveä sen materiaali on. Clevelandilta LeBron Jamesin uroteot ja Kevin Loven vahvat esitykset eivät yksistään riitä, kun keihäästä puuttuu kolmas kärki.
Oman mielenkiintonsa otteluun tuo se, että tämä ottelu saattaa olla Jamesin viimeinen kotiottelu Clevelandin paidassa ja mahdollisesti koskaan, jos Cleveland häviää. Varmaa on, että James haluaa jättää ikimuistoiset jäähyväiset, joten häneltä on lupa odottaa jälleen räjähtävää iltaa. Mutta kuten ensimmäisessä pelissä nähtiin, se ei yksistään kuitenkaan riitä Golden Statea vastaan.
Cleveland ei halua hävitä kotiyleisönsä edessä suoraan neljässä pelissä, joten se varmasti tulee otteluun täynnä tulta ja tappuraa. Golden State ei tule saamaan ottelussa mitään ilmaiseksi. Odotettavissa onkin kuuma kamppailu.
Suora lähetys Ruudussa alkaa kello 4.00.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia