Suomalaissentterin kausi Israelissa päättyi pettymykseen – ”Liiga oli positiivinen yllätys”
Ensimmäisenä suomalaispelaajana Israelin liigassa pelanneen Gerald Lee Juniorin, 30, kausi loppui alkuviikosta, kun hänen seuransa Maccabi Ashdod putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Vaikka kausi päättyi pettymykseen, oli Lee kokonaisuudessaan tyytyväinen kauteen.
Maccabi Ashdod ylsi runkosarjassa historiansa parhaaseen saavutukseensa, kun se sijoittui neljänneksi. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Hapoel Tel Aviv, joka eteni lopulta Final Four –turnaukseen otteluvoitoin 3-1.
– Se oli iso pettymys. Henkilökohtaisesti ja muista pelaajista tuntui, että alisuoritimme. Vaikka vastustaja pelasi hyvin ja ansaitsi jatkopaikkansa, niin siitä jäi hieman hampaankoloon, Lee harmittelee Koripalloliiton tiedotteessa.
Hieman tummia pilviä kauden ympärille kerääntyi runkosarjan päätöskierroksen alla, kun Israelin pelaajayhdistys meni lakkoon liigan suunnitellessa nostaa sallittujen ulkomaalaispelaajien määrää. Loppukausi ehdittiin jo perua, kun päätösten takarajat umpeutuivat, mutta lopulta sopu syntyi ja kausi päästiin pelaamaan loppuun.
– Se oli erittäin raskas viikko, kun tilanne meni edestakaisin koko ajan. Siitä ei jäänyt kovin hyvä maku, mutta ymmärrän kyllä israelilaispelaajien mielipiteen.
Lee kuului läpi kauden Maccabi Ashdodin avainpelaajiin. Pientä loukkaantumista lukuun ottamatta Leen kausi Israelissa oli vahva. Hän tilastoi keskimäärin 11,4 pistettä ja 5,0 levypalloa yli 23 minuutin ottelukohtaisella peliajalla.
– Israelin liiga oli positiivinen yllätys. Runkosarja oli todella tasainen ja viimeisellä kierroksella vielä neljä joukkuetta taisteli viimeisestä pudotuspelipaikasta. Vaikka voitimme keväällä paljon pelejä, niin ei meidän ero pudotuspelirajan alapuolelle ollut suuri. Täällä oli todella hyviä pelaajia ja jotkut ovat pelanneet myös NBA:ssa.
Lee on ollut tietynlainen uranuurtaja suomalaisessa koripallossa, sillä hän oli ensimmäinen suomalaispelaaja Israelissa. Sitä ennen hän on ollut tienraivaajana Montenegrossa ja Romaniassa. Ensi kauden suunnitelmista Lee ei osaa vielä sanoa, muttei pistäisi pahakseen palata maahan ja liigaan pelaamaan.
– Israel olisi hyvä vaihtoehto. Pelasin mielestäni hyvän kauden ja sieltä voi jotain tarjouksia tulla. En näe mahdottomana palata Israeliin. Kelit olivat hyvät ihmiset mukavia. Monissa paikoissa kausi on kuitenkin edelleen kesken ja saa nähdä mitä tapahtuu. Yleensä päätökset ovat menneet loppukesään, mutta toivottavasti nyt asia ratkeaisi jo alkukesästä.
Leellä on edessään harvinainen kesä, sillä hän päätti maajoukkueuransa viime syksyn EM-kilpailuihin eikä häntä enää nähdä Susijengin paidassa. Hän aikookin nauttia vapaa-ajastaan
– Harmittaa tietenkin, ettei pääse hyvien kavereiden kanssa pelaamaan. Samalla olo on kuitenkin helpottunut, ettei tarvitse ottaa niin paljon paineita niistä muutamasta vapaapäivästä ja voi nauttia lomasta rauhassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”