BC Nokia saa kovan paluumuuttajan – ”Kaksi vuotta sitten meillä oli hieno kausi”

BC Nokia saa mieluisan paluumuuttajan, kun SM-pronssiin kaudella 2015/16 nokialaiset johdattanut serbialaistakamies Vuk Malidzan, 30, palaa Näädät-nuttuun. Malidzanin ja Näätien sopimus on mallia 1+1, jossa toinen kausi on joukkueen optiovuosi.
193-senttinen Malidzan saapui Nokialle ensimmäisen kerran juuri ennen siirtorajan umpeutumista kaudella 2015/16 ja oli avainpelaaja, kun Näädät kaatoi ensimmäisellä kierroksella mestarisuosikki Kataja Basketin ja eteni pudotuspelirutistuksellaan aina historialliseen pronssimitaliin saakka.
Malidzan pelasi tuolloin Korisliigaa yhteensä 18 ottelua, joissa syntyivät keskiarvot 7,7 pistettä, 3,5 levypalloa ja 3,2 syöttöä ottelua kohden.
– Olen todella iloinen, että pääsen Nokialle uudestaan. Kaupunki hengittää koripalloa ja joukkueella on uskomattomat fanit, Malidzan kommentoi seuran sivuilla.
– Kaksi vuotta sitten meillä oli hieno kausi, joka päättyi pronssimitaliin. Olen vakuuttunut, että tämä kausi tulee olemaan vielä menestyksekkäämpi.
Kotimaansa lisäksi Bosnia-Hertsegovinassa ja Sloveniassa pelannut Malidzan palkittiin vuonna 2015 Serbian liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. BC Nokiassa vietetyn kauden jälkeen hän on pelannut Serbiassa KK Dunavissa (2016/17) ja KK Mladost Zemunissa (2017/18), jossa hän väänsi viime kaudella 12,8 pistettä, 5,1 levypalloa ja 6,7 syöttöä ottelua kohden.
– Vuk on nöyrä kaveri, joka on kova tekemään töitä ja hänestä on hienot muistot pronssikaudelta. Ei sovi unohtaa, että hän on jo aikaisemmin ollut Nokialla ja pelannut täällä Labon (Dragan Labovic) kanssa, Näätien general manager Marko Pirhonen kommentoi.
Malidzanin ja Näätien sopimus on yksivuotinen, mutta sisältää joukkueoption. Tämä tarkoittaa, että joukkueen halutessa jatkosopimus Malidzanin kanssa voidaan tehdä myös seuraavalle kaudella 2019/20.
– Tarkoitus on luoda joukkuetta eikä vain ottaa summamutikassa pelaajia, Pirhonen kertoo.
Näätien tämänhetkinen kokoonpano kaudelle 2018/19 on Vuk Malidzan, Sean O’Mara, Niko Mattila, Daniel Dolenc, Aapeli Alanen, Teemu Sulonen, Aleksi Kantonen, Waltteri Mäkelä, Antti Ahonen ja Hugo Boman. Joukkuetta täydennetään vielä yhdellä ulkomaalaispelaajalla ja Dragan Labovicilla.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”