Susijengin apuvalmentaja palasi tuttuun seuraan – ”Mestaruus on tavoitteena”

Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovin kausi Ranskassa käynnistyy lauantaina. Tuovi palasi kesällä tuttuun osoitteeseen tehtyään valmentajasopimuksen SIG Strasbourgin kanssa.
Tuovi toimi viime kaudella valmentajana Gravelines-Dunkerquen joukkueessa, mutta kesällä Ranskan ja Strasbourgin päävalmentaja Vincent Collet’n soitto pisti Lappeenrannan miehen jälleen pakkaamaan tavaransa ja suuntaamaan Strasbourgiin, jossa hän toimi Collet’n oikeana kätenä kaudella 2016-17.
– Se oli aika yllättävä puhelu ja minut haluttiin sinne takaisin. Joukkueessa säilyvät muut apuvalmentajat kuin viime kaudella, mutta he halusivat yhden lisää. Täytyy olla kiitollinen, että edelliskerralla oli tehnyt sellaisen vaikutuksen, että soitto tuli. Olen todella innostunut tästä, Tuovi kertoo sopimuksen taustoista Koripalloliiton tiedotteessa.
– Joukkueella on nyt kolme apuvalmentajaa, joista yksi toimii samalla junioreiden kanssa. Seura pyrkii parantamaan valmennusta ja uutena asiana he panostavat entistä enemmän rekrytointiin ja skouttaamiseen, johon minut erityisesti hankittiin. Minulla on siinä aika vapaat kädet lähteä rakentamaan sitä, Tuovi valottaa toimenkuvaansa.
Intohimoisena koripallomiehenä tunnettu Tuovi seuraa tarkkaan sarjoja ympäri Eurooppaa, joten uusi rooli sopii hänelle erinomaisesti.
– Tässä luodataan enemmän tulevaisuuteen. Pelaajakehityksen ohella rekrytointi on isossa roolissa. Olen tyytyväinen, että siihen panostetaan.
Vaikka Tuovin toimenkuva on hieman aiempaa erilainen, niin hänellä on kuitenkin edelleen iso rooli myös pelikentän vieressä.
– Samalla tavalla olen lajivalmentajana kuin viimeksikin ja olen päässyt käymään ajatuksiani läpi sekä peilaamaan asioita päävalmentajan kanssa. Kansainvälisissä peleissä minulla on sitten isompi rooli, sillä vastaan niiden skouttaamisesta.
Strasbourg on pitkäaikainen kestomenestyjä Ranskan liigassa ja joukkueen mitaliputki on venynyt kuuden kauden mittaiseksi. Vuosina 2013-17 joukkue jäi hopealle ja viime kaudella kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit. Seuran toistaiseksi ainoa mestaruus on kaudelta 2004-05. Tavoite tulevaan kauteen on selvä.
– Ei täällä selitellä, että tavoitellaan pudotuspelipaikkaa. Mestaruus on tavoitteena. Kausi on kuitenkin pitkä ja mitä vain voi tapahtua.
Strasbourg osallistuu myös Mestarien liigaan, jossa se pääsi suoraan lohkovaiheeseen. Samassa lohkossa Strasbourgin kanssa pelaavat Tuovin entinen seura turkkilainen Besiktas, liettualainen Neptunas, belgialainen Oostende, kreikkalainen Promitheas, slovenialainen Olimpija, italialainen Bologna sekä yksi karsinnoista mukaan nouseva seura.
– Mestarien liigassa tavoitteet ovat tietenkin myös korkealla. Meillä on aika kiva lohko. Siinä on mahdollista kehittää peliä kauden aikana, arvioi Tuovi.
Tuovin mukaan joukkue on rakennettu siten, että eväät menestykseen ovat olemassa. Joukkueesta löytyy kokemusta niin NBA:sta kuin Euroliigasta.
– Joukkue on aika lailla kasassa, mutta 1-2 pelaajaa saattaa tulla vielä. Pari edellistä harjoituspeliä on mennyt hyvin, mutta peliä pitää kehittää vielä paljon. Meillä on kokenut porukka, jossa on paljon kokemusta Euroliigasta sekä Ranskan maajoukkueveteraaneja. Lisäksi sitten mukana on tulevia tähtiä. Meillä on aika hyvä combo, Tuovi pohdiskelee.
Strasbourg aloittaa sarjakautensa lauantaina Cholet’n vieraana. Mestarien liiga pyörähtää käyntiin 9.10., kun Strasbourg matkustaa Olimpija Ljubljanan kotikentälle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia