Teemu Rannikon ura jatkuu vielä ainakin yhden kauden – ”Asettaa standardit kaikille ympärillään”

Korisliigaa johtava Salon Vilpas tarjoili keskiviikkona kannattajilleen ennenaikaisen joululahjan. Paketista löytyi vuoden mittainen jatkosopimus ja allekirjoituksena oli nimi Teemu Rannikko. Turun NMKY:n kasvatti aloittaa syksyllä kolmannen kautensa Vilppaan riveissä.

Syyskuussa 38-vuotispäiviään juhlinut Rannikko ei taatusti esittelyjä kaipaa. ”Taikurin” huikea ura on kestänyt 22 vuotta ja niistä suurimman osan kahden lapsen isä vietti ulkomailla. Nyt elämä on tasaantunut perheen mukana Kaarinaan ja koripallo maistuu Vilppaan onneksi edelleen.

– Olen todella hyvin viihtynyt Vilppaassa. Kaikki asiat hoidettu erittäin hyvin ja pidetty hyvää huolta pelaajista. Tietenkin meidän kotikenttä ja se fiilis on iso asia. Todella kiva pelata tuollaisten fanien edessä, kertoo Rannikko jatkosopimukseen edesauttaneita tekijöitä Vilppaan tiedotteessa.

Päävalmentaja Joonas Iisalo on myös tyytyväinen mies heti maajoukkuetauon alkuun.

– Ei voi olla muuta kuin onnellinen, kun on nähnyt läheltä, minkä määrän työtä Teemu on tehnyt palatakseen kentille viime kevään vakavan loukkaantumisen jälkeen. Ja vielä onnellisempi olen joukkueen puolesta, että Teemu päätti jatkaa ainakin yhden vuoden meidän kanssa yhteistä matkaa, hykertelee Iisalo.

Mikä sitten tekee Rannikosta niin erikoisen pelaajan?

– Teemu on pelaaja, joka asettaa standardit kaikille ympärillään. Ei pelkästään pelillisesti, vaan miten tulee harjoitella ja elää urheilijan elämää. Kun joukkueen vanhin ja kokenein pelaaja laittaa kroppansa likoon ilta toisensa jälkeen, niin ei siinä muilla ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata esimerkkiä. Teemu tekee kaikkensa joukkueen menestymisen eteen ja se alkaa tässä nykyisessä yksilökeskeisessä urheilumaailmassa olemaan harvinaista, Iisalo kiittelee.

Rannikon ura alkoi Turussa isä-Jarin valmennuksessa ja ensihyppäys 16-vuotiaana kloppina Korisliigaan nähtiin kaudella 1996-1997. Neljä vuotta Turun Piilosetin riveissä veivät nuorukaisen 13 vuodeksi ulkomaille ja paluu kotoiseen Korisliigaan tapahtui kaudella 2013-2014. Samaiset neljä vuotta vierähti Joensuussa ja sitten oli aika palata kotikonnuille Varsinais-Suomeen. Salossa on nyt menossa toinen kausi ja tänäkin vuonna Rannikko on kuulunut Korisliigan johtaviin pelaajiin, molemmissa päissä kenttää. Rannikon palkintokaapista löytyy kaksi SM-kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi. Vuoden koripalloilijaksi mies on valittu viisi kertaa. Lisäksi tällä kaudella Rannikko nousi Korisliigan kaikkien aikojen syöttötilaston kärkipaikalle.

Lähde: Vilppaan tiedote


Katso MM-kiekon kaikki pelit ilmaiseksi!

  • Leijonien ottelut tarjolla kansainvälisen jääkiekkoliiton ilmaisella livestriimillä.
  • Viralliset maksuttomat livelähetykset myös kaikista muista otteluista finaali mukaan lukien.
  • Vaikka reissun päältä kännykällä tai tabletilla, ilman maksukanavan tilaamista.