Suomalaisasiantuntija maalaa ison uhkakuvan Lauri Markkasen uralle – väärässä paikassa väärään aikaan? ”Kuka hänelle opettaa koripalloa?”
Chicago Bulls on tällä hetkellä surkea NBA-organisaatio, jonka yksi tuikkiva valopilkku on toista kauttaan NBA:ssa pelaava suomalainen iso laitahyökkääjä Lauri Markkanen. Suomalaisasiantuntija ja entinen ammattilaispelaaja Ville Mäkäläinen pelkää, että Chicago ei välttämättä ole tällä hetkellä paras mahdollinen seura Markkaselle.
Markkasen tulokaskausi oli hyvä, vaikka silloinkin Bulls haki itseään. Tällä kaudella Markkaselta meni alkukausi pipariksi loukkaantumisen takia ja hän pääsi pelaamaan vasta joulukuussa. Sen jälkeen Markkaselta on nähty hyviä ja huonompia pelejä, mutta ennen kaikkea Bullsin tekeminen on ollut surkeaa.
Chicago on voittanut edellisestä kymmenestä ottelusta vain kolme. Unibetin Triplatupla podcast-ohjelmassa asiantuntija Mäkäläinen otti kantaa Bulls-organisaation sekavaan tilaan ja kuinka se voi vaikuttaa myös Markkaseen.
– Se on varmaa, että se koko organisaatio on sekaisin, joka heijastuu valmentamiseen ja sitä kautta pelaajiin. Olen alkanut miettiä, onko Chicago sittenkään paras paikka Laurille.
– Joo, hän saa pelata, hän saa heittää siellä, mutta Lauri on nyt pelannut HBA:ssa (Märsky), käynyt vuoden Arizonassa, mutta kuka hänelle opettaa koripalloa ja missä vaiheessa? Mäkäläinen kysyi.
Triplatuplan juontaja Miika Särmäkarilla (MC Särre) oli tähän kuitenkin selkeä vastaus.
– LeBron (James), sitten kun hän pääsee Lakersiin! Jos ollaan realisteja, sitten kun tämä pahin free agency -suma on ohi, niin kyllä sieltä alkaa nousta seuraava sukupolvi. Jos Lauri pelaa yhtä hyvin kuin nyt, niin kyllähän se on fakta, että LeBronin kanssa tällaiset Kevin Love -tyyppiset pelaajat todella menestyvät. Pelaajat, jotka pystyvät liikkumaan ilman palloa.
Markkanen on Bullsille kuitenkin erittäin tärkeä pelaaja, josta organisaatiolla on myös tiukka ote. Mäkäläinen korostikin, että Markkanen saattaa jäädä Chicagon vangiksi vielä pitkäksi aikaa.
– Jos tuo organisaatio ei pysty parantamaan, niin en oikein tiedä onko tuo Chicago paras paikka Laurille. Enkä usko, että hyvä varausvuoro ensi kesänä pelastaa tuota seuraa, Mäkäläinen totesi.
Mäkäläisen mukaan Markkanen tarvitsisi olla seurassa, jossa hän oppisi voittamaan ja varsinkin sen, mitä voittaminen vaatii. Mäkäläinen ei koe, että Chicagossa tiedettäisiin tällä hetkellä mitä voittava koripallo on.
– Lauriltakin puuttuu tällainen johtajuus, että mitä tehdään missäkin tilanteessa. Eihän Laurilla ole sitä osaamista ja kokemusta. Hän on pelannut HBA:ssa ja Arizonassa ja nyt pelannut pari vuotta tuota roskapalloa. Eihän hänelle ole kehittynyt sellaista peliälyä ja sitä tapaa, miten nämä asiat pitäisivät hoitaa, Mäkäläinen tylytti.
Kuuntele Triplatupla podcast-ohjelman viimeisin jakso täältä. Jaksossa käydään läpi myös Korisliigan kuumimmat puheenaiheet ja paljon muuta NBA:sta.
- #Korisliiga:n jenkkivaihdokset
- #Korikobrat sekamelska
- #Vilpas muuttaa peliään?
- LeBronin "loukkaantuminen"
- Onko Harden #NBAfi paras 1vs1-pelaaja
- Kawhin paluu San Antonioon
- Lauri ja Bulls
- Yleisökysymykset
soundcloud.com/unibetfinland/…
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut