Suomen Cupissa pelattiin keskiviikkona kaksi puolivälieräottelua, joissa Salon Vilpas kaatoi KTP-Basketin ja Munkkiniemen Kisapojat Raidersin.

Suomen Cupin välieräjoukkueista kolme on selvillä, kun keskiviikon otteluista paikkansa neljän parhaan joukossa lunastivat Salon Vilpas sekä Munkkiniemen Kisapojat. Lahti Basketball varmisti oman paikkansa viime viikolla voittamalla BC Lepin.

Salossa nähtiin fyysinen ja kova korisliigajoukkueiden kohtaaminen, jonka vei lopulta nimiinsä myös Korisliigaa johtava Vilpas lukemin 98–86.

– Voitettiin levypallot tänään selvästi ja tuntui, että meillä oli energiaa enemmän. Molemmat pelasivat erittäin kovaa ja fyysisesti. Hyvä matsi kaiken kaikkiaan, Vilppaan luotsi Joonas Iisalo kehui Koripalloliiton sivuilla.

Ottelu eteni kotijoukkueen komennossa. Mikko Koivisto johdatti Vilppaan karkumatkalle ja ero äityi toisella neljänneksellä suurimmillaan jo 19 pisteeseen.

Tauon jälkeen KTP hilasi itseään kori korilta lähemmäs Vilpasta ja kävi Kevin Langfordin (14/4/5 syöttöä) ja Tyrell Nelsonin (19/11/4) koreilla jo seitsemän pisteen päässä.

Loppuminuuteilla kotkalaisten kiri kuitenkin tyrehtyi heittojen kolistessa rautoihin, ja Antonio Ballard (29/11) ja Jamie Skeen (20/8) pääsivät varmistelemaan Vilppaalle voiton vapaaheittoviivalta.

– Fyysinen taistelu, jossa Vilpas oli aggressiivisempi ja halusi voittoa hieman enemmän. Voittajasta ei jäänyt tänään epäselvyyttä, Vilpas otti ansaitun voiton, totesi KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen.

KTP:ltä kentän korkeimman pistelukeman kirjasi Nelsonin ohella joukkueen kapteeni Michael Pounds (19/1). Antto Nikkarinen tilastoi 18 pistettä, kolme levypalloa ja kuusi syöttöä.

Ballardin ja Skeenin ohella kortensa Vilppaan kekoon kantoivat etenkin 18 pistettä lingonnut Mikko Koivisto, tehot 17/3 urakoinut Jack Gibbs sekä kahdeksan namupassia jakanut takamies Aatu Kivimäki.

Vilpas kohtaa välierissä I divisioona A:ta johtavan Lahti Basketballin.

– Seuraavana vuorossa Lahti Basketball, jossa on paljon hyviä liigatason jätkiä. Tulee olemaan meille kova haaste, varsinkin kun tasoituskolmoset ovat käytössä, Iisalo ennakoi.

MuKi piti pintansa Järvenpäässä

Illan toisessa Suomen Cupin ottelussa kohtasivat miesten I divisioona B:n joukkueet, kun järvenpääläinen Raiders isännöi MuKia. Joukkueet ovat divarin sarjataulukossa sijoilla neljä ja viisi, ja keskinäinen järjestys säilyi myös Suomen Cupin puolella MuKin otettua niukan 68–64-voiton.

MuKi yritti ensimmäistä kertaa karkuteille toisen neljänneksen alussa Joonas Timosen kasvattaessa eron 10 pisteeseen. Raiders tokeni kuitenkin nopeasti vieden seuraavat minuutit Derylton Hillin (17/10) johdolla 7-0 ja nousten mukaan voittokamppailuun.

Kotijoukkue viritteli viimeistä kiriään vielä pari minuuttia ennen loppua Eepi Tuonosen (11/3) ja Jordan Jacksin (10/11/4 syöttöä) tuodessa Raidersin neljän pisteen päähän ja pakottaen MuKin aikalisälle. Sen lähemmäs välieräpaikkaa järvenpääläiset eivät kuitenkaan päässeet.

MuKin tehomiehiin kuuluivat Joonas Timosen (19/8) ohella 16 pistettä ja kuusi levypalloa tilastoinut Tuomas Oksa, tehot 14/3 kirjannut Markus Rautasalo sekä etenkin levypallokamppailussa kunnostautunut Tuomo Antikainen (11/12).

MuKin kohtaa välierissä 22.2. pelattavan Pyrintö Liiga–Forssan Koripojat -ottelun voittajan.