16-vuotiaiden poikien Suomen mestari dominoi ikäluokkaa – ei hävinnyt peliäkään kauden aikana

16-vuotiaiden SM-finaaleissa oli sunnuntaina Tampereen Pyrinnön päivä, sillä poikien loppuottelussa Pyrintö pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta ja tyttöjen finaalisarjassa Pyrintö tasoitti otteluvoitot tilanteeseen 1-1.
Tampereen Pyrintö kruunattiin 16-vuotiaiden poikien Suomen mestariksi, kun Keravan Kori-80 kaatui toisessa loppuottelussa lukemin 62-74 (29-29). Tasaisena edenneen ottelun ratkaisu nähtiin viimeisellä neljänneksellä, kun Pyrintö löysi uuden vaihteen ja riuhtaisi loppukirin vieden erän nimiinsä numeroin 14-27.
– Tämän päivän kohtaaminen oli meille vaikea. Kerava tuli kovaa ja juoksi kenttää todella hyvin. Heidän 2-3-paikkapuolustuksensa sai meidät pois omalta mukavuusalueelta ja tämä heijastui myös meidän puolustuspäähän. Usko itseen ja omaan tekemiseen oli kuitenkin vahvaa ja saimme vaikeuksien kautta käännettyä pelin neljännen erän puolivälin tienoilla. Muutama kova yksilösuoritus sai joukkueen hereille ja loppu onkin historiaa, Pyrinnön valmentaja Tomi Koskinen iloitsee.
Mestaruusjoukkueen tehomiehinä erottuivat vaparinsa 8/8 upottanut Kion Williams (17/17/5s), neljä kolmosta säkittänyt Eemeli Niemi (16/4) sekä joukkueen nuori takamies Miro Little (14/8). Keravan ykkösnimi oli Thomas Rönnholm (16/12).
Mestaruuden myötä Pyrinnön loistava tappioton kausi sai arvoisensa päätöksen.
– 22 voittoa ja eikä yhtään tappiota – ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! Joukkueessa pelaa 12 lahjakasta ja hyvin motivoitunutta poikaa, joiden kanssa on harjoiteltu määrätietoisesti ja kehitys on ollut nousujohteista koko kauden. Damon Williamsin mukaantulo valmennustiimiin on ollut myös lottovoitto pojille. Damonin kokemukset ja opit omalta huikealta uraltaan ovat olleet kultaakin kalliimpia, Koskinen kommentoi.
Pyrintö laittoi tyttöjen finaalisarjan tasoihin
16-vuotiaiden tyttöjen toinen loppuottelu oli myöskin Pyrinnön juhlaa, kun joukkue onnistui vääntämään voiton Helmi Basketista kotonaan Pyynikin palloiluhallissa ja tuomaan finaalisarjan tasoihin.
Pyrintö ansaitsi voiton onnistuen pitämään jatkuvasti vain muutaman pisteen päässä vaanineen Helmi Basketin takanaan koko toisen puoliajan. Taisteluvoitto irtosi kotijoukkueelle numeroin 76-70 (26-24).
Pyrinnön kovimmista tehoista vastasivat Anna Kangastupa (20/4/5s), Emilia Hermans (12/5), Nella Toiviainen (12/7/5s) ja Nea Pettinen (8/15). Helmi Basketin pisteykkönen oli neljä kolmosta pussittanut Hanna Ahola (19/7).
16-vuotiaiden tyttöjen Suomen mestaruus ratkaistaan tiistaina klo 18.30 Helmi-Centerissä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia