Ura hankki kovan kotimaisen nimen – ”Yksi kolmesta parhaasta kotimaisesta omalla pelipaikallaan”
Kaarinen Ura Basket varmisti huhtikuisissa karsintapeleissä suoraan kahdella voitolla Bisonsista jatkopaikkansa Korisliigassa. Sen myötä on seurahistorian mestaruussarjan toisen kauden suunnittelu ja joukkueen muodostaminen ottanut seuraavan askeleen.
Divari A:n kynnyksellä solmittu 2+2-vuotinen sopimus Kristian Palotien kanssa jatkuu. Palotielle valmentajauran toinen kausi Korisliigassa tarkoittaa debyyttikauden oppien hyödyntämistä.
– Meillä taisi olla historiallisen huono onni, sillä loukkaantumisia oli järkyttävän iso määrä. Vaikka minimitavoitteemme oli sarjapaikan säilyttäminen, ja se saavutettiin, oli kausi kuitenkin monella tapaa pettymys. Nyt pitää osata katsoa eteenpäin ja jatkaa jo parin vuoden aikana tehtyä hyvää työtä, ja samalla oppia menneistä, Palotie toteaa Uran sivuilla.
Oppirahat on maksettu, ja valmennus ja taustaorganisaatio ovat valmiita tekemään korkeimman sarjatason vaatiman työn. Palotien kaudelle 2019–2020 asettama tavoite lupaa yleisölle hyvää: pitää pärjätä jokaista liigajoukkuetta vastaan. Seuraavalle tasolle siirtyminen edellyttää vaatimusasteen nostamista. Valmennukselta ja pelaajilta on odotettavissa tiukkaa asennetta ja ammattimaista otetta tekemiseen.
Jo päättyneellä kaudella ensiesiintymisensä Ura-paidassa tehnyt Miikka Luosmaa jatkaa Urassa 1+1 -vuotisella sopimuksella. Vaikka pelit jäivät ikävän sormivamman takia vain kolmeen, ennätti hän lyhyessä ajassa osoittaa vahvuutensa. 204-senttinen sentteri myös valloitti kotiyleisön sydämet periksi antamattomuudellaan.
– Uskon tähän seuraan ja tähän joukkueeseen. Haluan auttaa Ura Basketia ottamaan seuraavan askeleen, ja haluan ottaa sen myös itse pelaajana, kertoo Luosmaa.
Takamiesosastoon on rekrytoitu viiden kauden Korisliiga-kokemuksen omaava Marius van Andringa. Tarkkakätinen van Andringa pelasi päättyneellä kaudella Korihaissa täydet 40 ottelua 28 minuutin keskiarvolla, upottaen kolmoset 35 % tarkkuudella. Pistekeskiarvo hänellä oli 13,7.
– Sopimusneuvottelut hoidettiin seuran puolesta todella hyvin ja se vakuutti minut. On ilo tulla Uraan!, sanoo van Andringa.
Myös Palotie iloitsee kevään pelaajauutisia.
– On mukava saada joukkueeseen mukaan pelaajia, joilla on juuri oikeanlaista kokemusta ja tietoa, jota tulemme tarvitsemaan kasvutarinamme seuraavassa luvussa. Miikka on valtava moottori joukkueen tekemisessä. Hän tuo johtajuutta ja näkemystä kaikkiin osa-alueisiin, ja on erittäin arvokas voimavara meille.
– Marius oli viime kaudella yksi kolmesta parhaasta kotimaisesta omalla pelipaikallaan, kommentoi Palotie. Hänen määrätietoisuutensa ja tahtonsa kehittyä tekee hänestä erinomaisen pelaajan meille.
Ura Basketilla on voimassa olevat sopimukset lisäksi Ville Hännisen ja Joona Airenteen kanssa.
LUE MYÖS:
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse