Susijengin apuvalmentaja löysi uuden pestin – ”Otan tämän tehtävän myötä itselleni uudenlaisen haasteen”
PuHu Juniorit ry vahvistaa organisaatiotaan nimittämällä Mikko Larkaksen seuran urheilutoimenjohtajaksi.
Larkaksen päätehtäviin kuuluvat urheilutoiminnan johtaminen sekä valmennuksen ja pelaajapolkujen kehittäminen koko seurassa. Lisäksi hän vastaa poikien U19 ja Miesten edustusjoukkueen valmennuksesta. Viimeiset kuusi kautta Helsinki Seagullsien päävalmentajan tehtävissä toiminut Larkas kuuluu myös Suomen miesten maajoukkueen, Susijengin, valmennusryhmään.
– PuHusta lähestyttiin minua ensimmäisen kerran jo edellisen kauden päätyttyä. Silloin kausi oli itselläni vielä liian lähellä ja tarvitsin hieman aikaa asioiden prosessointiin. Yhteydenpito jatkui ja alkoi tuntua siltä, että olisi oikea hetki kouluttaa itseään sekä tehdä pieni muutos päivittäiseen tekemiseen, taustoittaa Larkas uutta pestiään PuHun sivuilla.
– PuHu Juniorit tarjoaa mielekkään haasteen koripallon parissa. Seuran toiminta-alueella on paljon potentiaalia ja PuHu on erittäin perinteikäs koripalloseura. Lisäksi keskustelut seuran kanssa vakuutti minut siitä, että seuralla on suuri tahtotila kehittyä jokaisella osa-alueella. Oman työni pääpaino tulee olemaan seuran kehittämisessä. Tähän kuuluu niin valmennuksen kuin toimintakulttuurin kehittäminen. Seurassa on paljon intoa tehdä asiat entistä paremmin. Koen omaavani riittävän määrän kokemusta ja kykyä ohjata seuraa eteenpäin yhdessä nykyisten toimijoiden kanssa, Larkas jatkaa.
– Olen erittäin tyytyväinen ja innoissani, että saimme yhden suomalaisen koripallon kovimmista valmentajista mukaan seuraan. Mikko Larkaksen laaja kokemus ja osaaminen koripallosta valmentajana korisliigaa ja susijengiä myöten, mutta myös seuratoiminnan parista on meille todella arvokasta tietotaitoa kun kehitämme toimintaa. Mikon oli helppo yhtyä seuran pitkän tähtäimen suunnitelmiin ja tavoitteisiin, jotka loivat alusta asti pohjan koko keskusteluille. Tämä on tosi kova juttu meille kaikille, kommentoi PuHu Juniorit ry:n puheenjohtaja Antti Saarinen organisaation uutta vahvistusta.
– Otan tämän tehtävän myötä itselleni uudenlaisen haasteen. Onnistumista työssäni mitataan nyt seuratasolla eikä pelkästään voitoissa tai tappioissa. Se oli itselleni yksi asia joka painoi paljon vaakakupissa päätöstä tehdessä. Tavoitteena on kasvattaa PuHu Junioreista entistä vahvempi toimija juniorikoripallossa. Tätä polkua tukemaan rakentuu myös aikuisjoukkueet. Uskon, että saamme paljon hyvää aikaan yhdessä, Larkas summaa vielä ajatuksiansa.
PuHu Juniorit ry on yksi Suomen suurimmista koripalloseuroista, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää koripalloharrastusta Vantaalla. Koripallon avulla PuHu Juniorit tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden kasvaa urheilullisessa ympäristössä vastuullisiksi ihmisiksi. Seuran arvoja ovat kunnioitus, rehellisyys ja vilpittömyys, tavoitteellisuus ja korkeatasoisuus sekä ylpeys ja yhteisöllisyys. PuHussa toimii yli 20 juniorijoukkuetta ja kymmenkunta aikuisjoukkuetta, erityisryhmiä unohtamatta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”