20-vuotiaille miehille komea voitto – ”Riistot saimme tällä kertaa käännettyä koreiksi”
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Portugalissa Sudenpennut sai käännettyä hyviä puolustuksia nopeiksi toisella puoliajalla ja tassutteli 63-52 (31-30) -voittoon Unkarista.
20-vuotiaiden miesten ottelu oli tasainen puoliaikaan asti, mutta hiljalleen Sudenpennut sai revittyä eroa Unkariin. Päätösneljänneksen alussa Suomi sai vedettyä eron yli kymmeneen, mutta Unkari pysyi voittokamppailussa kiinni miltei viimeiselle minuutille saakka.
– Vastassa oli joukkue, joka juoksi paljon erilaisia set-hyökkäyksiä. Ne, jotka aamulla valittiin, että otetaan heiltä pois, myös saatiin. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli vaikeuksia heidän kori kori -linjan palloskriinien puolustamisessa, mutta puoliajalla sitä painotettiin ja saimme sen korjattua, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen aloitti Koripalloliiton tiedotteessa.
– Meidän takamiehet teki hienoa työtä rikkoen skriinejä. Riistot saimme tällä kertaa käännettyä koreiksi. Jos olisimme osuneet paremmin kolmosissa, niin suoritus olisi ollut ehkä erinomainen.
Suomen onnistujat olivat tuttu nelikko Jesper Granlund (12/4), Ricky Waxlax (8/3/3 torjuntaa), Niilo Kärkkäinen (13/2/4 syöttöä/4 riistoa) ja Aleksi Liukko (10/10). Unkarin pisteistä vastasivat Bence Oroszi (15/1) ja Balazs Ratvay (10/4).
Suomi pelaa nyt sijoista 9-12 lauantaina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla