18-vuotiaat saivat oppitunnin EM-kisoissa – ”Pelistä on hirveästi annettavaa suomalaiselle koripallolle”

© Kuva: Ilari Isotalo

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26).

Reilun neljänneksen Sudenpennut esitti mainioita otteita ja peräti vei ottelua. Suomi joutui kuitenkin jatkuvasti rehkimään molemmissa päissä kenttää olan takaa, mikä alkoi hiljalleen näkymään.

Espanja keräsi puoliajalle kuuden pisteen johdon, mutta karkasi lopullisesti tavoittamattomiin vieden kolmannen neljänneksen 22-9.

– Tästä pelistä on hirveästi annettavaa suomalaiselle koripallolle tulevaisuutta ajatellen. Peli toimii meille valmentajille, ja toivottavasti myös pelaajille, aikamoisena motivaation lähteenä. Tuo aktiivisuustaso ja intensiteetti, jolla Espanja pelaa, varsinkin puolustussuuntaan, on ihailtavaa ja siitä on paljon opittavaa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti Koripalloliiton tiedotteessa.

– Se, että tulos on lopulta noin ruma, ei tietenkään ole mieltä ylentävää. Jouduimme taistelemaan taitojemme äärirajoilla. Kun sitten tuli tarpeeksi pitkä putki ilman onnistumisia, niin ero repsahti. Se, että tuollaisia alkuja pystytään laittamaan putkiksi, niin sillä tavalla suomalainen koripallo menee eteenpäin.

Suomen onnistujiin kuuluivat Teemu Suokas (9/2) ja Perttu Blomgren (10/0/3 syöttöä), jotka varsinkin alussa pääsivät näyttämään koko taitopakkinsa. Espanjan ykkönen oli Usman Garuba (18/12).

Suomi kohtaa maanantaina alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Alankomaat.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Saat kympillä 60 euroa pelirahaa ja ilmaiskiekat

Yhdellä 10 € talletuksella saat

  • 60€ pelirahaa
  • 25 ilmaiskierrosta Book of Deadiin
  • Bratislavan kasinomatkan arvonta