Seagulls kiinnitti nuorta energiaa
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt joukkueensa vahvuuteen kaksi nuorta lupausta, kun viime kaudella ensimmäiset Korisliiga-ottelunsa pelannut Erik Waxlax jatkaa Gulls-paidassa 1+1 mittaisella jatkosopimuksella. Lisäksi 20-vuotias Sami Tahvanainen liittyy mukaan joukkueen kokoonpanoon.
Tuulennopeana takamiehenä tunnettu Erik Waxlax edusti Seagullsia päättyneellä kaudella yhteensä 19 ottelussa, minkä lisäksi hän pelasi 23 ottelua Miesten 1A-divisioonassa HNMK:n joukkueessa. MaSu-Basketin kasvatilta löytyy kokemusta myös nuorten maajoukkueista 47 ottelun verran.
– Hienoa, että Erik jatkaa Seagullsin ryhmässä. Hän tuo takakentällemme paljon energiaa sekä hyvän lisän pointtipaikalle. Erik esiintyi edukseen viime kauden loppupuolella, kun joukkue kärsi useista loukkaantumisista. Hän pelasi todella kypsästi muun muassa silmieni alla Kauhajoella, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso iloitsee Seagullsin tiedotteessa.
Parhaillaan asepalvelustaan suorittava 195 senttiä pitkä Tahvanainen liittyy Seagullsiin vahvuuteen HNMKY:n joukkueesta, jossa hän pelasi viime kaudella 26 ottelua 1A-divisioonassa ansaiten tehot 10 pistettä, 3.4 levypalloa ja 1.8 syöttöä ottelua kohden. Samasta joukkueesta hänelle ovat tulleet jo tutuksi Gulls-pelaajat Erik ja Ricky Waxlax. Namikan kasvatti viihtyy monipuolisesti eri laitapelaajan paikoilla ja on erinomainen lisä Seagullsin nuorten pelaajien kehitysohjelmaan.
– Sami on älykäs koripalloperheen vesa, jonka kehitys on ollut kausi kaudelta nousujohteista. Nyt hänelle tarjoutuu jälleen uusi porras noustavaksi, kun hän pääsee mittaamaan taitojaan kokeneen joukkueen harjoituksissa Korisliiga-tasolla. Isoimmat peliminuutit tarjoutuu edelleen HNMKY:ssa, mutta hänellä on myös mahdollisuus murtautua Seagullsin kokoonpanoon, Laakso kertoo.
Syntyneiden sopimusten myötä Seagullsin kokoonpano on tällä hetkellä seuraava: Timo Heinonen, Shawn Huff, Antti Kanervo, Tuukka Kotti, Daniel Lindner, Sami Tahvanainen, Erik Waxlax ja Ricky Waxlax.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisseura yrittää Mestareiden liigaan
- Siirtohuhu: Milwaukee Bucks etsii supertähdelleen uutta kotia
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Awak Kuier toipui vammastaan
- Vaikuttiko Donald Trump NBA-finaalien kulkuun?
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa
- Donald Trump teki koripallohistoriaa
- Sokkisiirto: Hallitsevalle mestarille aikamoinen vahvistus
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Miikka Muurinen avautui – tämän takia hän valitsi Arkansasin yliopiston
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Sasu Salin sai pettyä karusti
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Näin hurjasti saa pulittaa NBA-finaalien lipuista
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa
- Donald Trump teki koripallohistoriaa