Koko- ja lihasylivoimalla pelannut Venäjä oli hyydyttää ja painia Susijengiin kanveesiin Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnauksen päätösottelussa, mutta Susijengi syttyi nuorten pelaajien johdolla takaa-ajoon ja piipahti johdossakin ennen kuin Venäjä vei viimeisen viisiminuuttisen 19-4 ja karkasi Kiinan MM-kisoihin 67-81 (31-40) -voitto matkassaan.

Perjantain ottelussa MM-kisasuosikkeihin lukeutuvan Liettuan jyrän alle jäänyt Susijengi jäi kokoluokkaa pienemmäksi ja heiveröisemmäksi pelin avauspuoliskolla, ja vain Mikko Koiviston (14/1) neljä onnistunutta kolmen pisteen heittoa pitivät kotijoukkuetta mukana pelissä.

Venäjä puristi susihyökkäyksen niin ahtaalle, että 20 minuutin jälkeen Suomelle oli merkitty pöytäkirjaan kaksitoista pallonmenetystä yhtätoista onnistunutta pelitilanneheittoa vastaan. Venäjä puolestaan vyörytti Tuukka Kotin poissaollessa palloa vastustamattomasti korin alle, ja vaikka Alexander Madsen (4/3/3 blokkia) huudatti kotiyleisöä näyttävillä blokeilla, konkarit Nikita Kurbanov (15/6/5 syöttöä), Vladimir Ivlev (9/4) ja Evgeni Valijev (8/4) avittivat vieraiden karkumatkaa lähietäisyyden onnistumisillaan.

Ottelun henki alkoi kuitenkin vähitellen muuttua. Venäjä johti kolmannen neljänneksen puolivälissä vielä pistein 39-53, jolloin päävalmentaja Henrik Dettmann löysi viimein kentälle sähisevän puolustusviisikon Aapeli Alasen (4/2) ja vanhan hämmentäjän Juho Nenosen (5/1) johdolla, kun taas vastikään sopimuksen Espanjaan tehnyt Edon Maxhuni (10/1) otti jengin harteilleen hyökkäyksessä.

Elias Valtonen (6/0) nostatti Espoo Metro Areenan seisomaan komealla donkillaan riiston päätteeksi ja Jamar Wilsonin (5/3/4 syöttöä) kolmonen vei Susijengin 63-62-johtoon päätösneljänneksen puolivälissä.

Ottelun loppu kuului kuitenkin Venäjälle. Andrei Vorontsevitshin kolmonen lukemiin 64-70 ja hetkeä myöhemmin Nikita Kurbanovin kakkonen ja bonusvapaaheitto veivät Venäjän tavoittamattomiin ja Venäjä sai jatkaa matkaansa kohti Kiinaa voitto vyöllään.

– Toinen puoliaika oli hyvää koripalloa. Näytimme kotiyleisöllemme, miten pystymme pelaamaan, mutta viimeisillä minuuteilla aggressiivisuutemme taso notkahti puolustuspäässä ja kiri jäi kesken. Nuoret pelaajamme ovat olleet ennakkoluulottomia koko kesän ja olivat taas tänään erinomaisia, päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi kokonaissuoritusta Koripalloliiton tiedotteessa.

Susijengin nuorten pelaajien ryhmästä isoimmat minuutit urakoi Maxhuni, joka antoi 14 peliminuutissa ranteensa laulaa kahdeksan kertaa. Jälleen kerran yleisönsä ottanut Maxhuni kuului Susijengin kirin pääarkkitehteihin ja sai rakentaa joukkueensa peliä ratkaisevat minuutit.

– Sillä on iso merkitys, että koutsi luottaa ja antaa pelata ratkaisuminuutit. Tänään ei onnistuttu taivuttamaan Venäjää, mutta lopussa sisuunnuttiin ja oltiin mukana voitossa. Tässä ei auta painaa päätä pensaaseen, vaan mennään kohti seuraavaa, miesten ennätyspisteensä heittänyt Maxhuni puhalteli.

Kahden Yhdysvaltain vuoden jälkeen Eurooppaan palannut Maxhuni aloittaa alkavan kauden Espanjassa ja tuo hyökkäysosaamisellaan Susijengin takakentälle välittömästi uuden aseen EM-karsintojen lähestyessä. Samanlaisen energian puolustukseen toi Kataja Basketiin BC Nokiasta siirtynyt Aapeli Alanen, joka paini kaiken nähnyttä venäläisveteraani Nikita Kurbanovia vastaan tasaväkisesti.

– Kurbanov pelasi ilkeästi, ja pelasin ilkeästi takaisin. Huomasin, ettei se tykännyt yhtään, kun annoin iskuja vastaan, ja onnistuin saamaan sen jonkin verran turhautumaankin, Alanen tuumaili.

– Meillä oli oma etsikkoaikamme, kun kaivettiin puolustuksesta energia ja päästiin juoksemaan kenttää. Tällä kertaa vaan jäi vajaaksi.

Susijengin kesä 2019 on Venäjä-ottelun myötä paketissa. Joukkueen pelaajat siirtyvät kukin omiin seurajoukkueisiinsa aloittamaan pelikautta 2019-20.

Seuraavat ottelunsa Susijengi pelaa helmikuussa 2020, jolloin vuorossa on EM-karsinnat. Karsintojen ensimmäisessä ikkunassa vuorossa on kotiottelu Espoossa Serbiaa vastaan sekä vierasottelu, jossa äärimmäisen suurella todennäköisyydellä vastaan asettuu vanha tuttu Islanti Reykjavikissa.

Susijengi – Venäjä 67-81 (14-23, 31-40, 52-57), miesten maaottelu, Espoo 18.8.2019’
Susijengi: Mikko Koivisto 14/1, Edon Maxhuni 10/1, Shawn Huff 6/1, Elias Valtonen 6/0, Jamar Wilson 5/3/4 syöttöä, Topias Palmi 5/2, Juho Nenonen 5/1, Alexander Madsen 4/3/3 blokkia, Aapeli Alanen 4/2, Alex Murphy 3/1, Antti Kanervo 3/0, Hannes Pöllä 2/1, Andre Gustavson 0/1, Carl Lindbom 0/1.

Venäjä: Sergei Karasjov 18/3/4 syöttöä/5 riistoa, Nikita Kurbanov 15/6/5 syöttöä, Andrei Vorontsevitsh 9/5/5 syöttöä, Vladimir Ivlev 9/4, Evgeni Valijev 8/4, Grigori Motovilov 8/0.